perjantai 19. lokakuuta 2018

Kari Enqvist ja aukkojen elämä


Kari Enqvist väittää kolumnissaan, että "älyllinen elämä voi syntyä nopeasti ja sattumalta." Kun tiedemies esittää jonkin väitteen, niin lähtökohtaisesti sille oletetaan olevan hyvät perusteet. Ilman kunnollisia perusteita väite on opinkappale eli dogmi, joka vain hyväksytään ajattelun lähtökohdaksi. 


Kosmologi Kari Enqvist. (Kuva: P. Sopanen/Yle)

Enqvistin mukaan "Jumala ei löydy koskaan sieltä minne kriittinen katseemme kohdistuu vaan lymyää tieteen aukkopaikoissa." Enqvist vertaa maapallon ulkopuolisen elämän etsintää ongelmineen "aukkojen Jumala"-käsitteeseen kutsuen etsintää "aukkojen elämäksi." Enqvist myöntää, että "tietomme elämän synnystä ovat vajavaiset, sillä esimerkkinä meillä on vain oma maapallomme", mutta silti hän esittää väitteensä ilman epäilyksen häivää.

Koska Enqvist ei kerro minkä Jumalan mentävän aukon kriittinen katseemme on täyttänyt, niin valitkaamme vaikkapa elämän synty, koska ainakin jotkut uskovaiset pitävät elämää Jumalan luomistyön tuloksena. Kohdistamalla kriittinen katseemme elämän syntyyn voimme verrata "aukkojen Jumalaa" "aukkojen elämään."

Maapallomme on esimerkki vain olemassa olevasta elämästä, ei elämän synnystä. Maapallon elämän alkuperä on siis ongelma, joka meidän pitäisi ratkaista. Elämä itsessään ei ole todiste siitä, että se voi syntyä nopeasti ja sattumalta.

Elämän syntyä on tutkittu aktiivisesti ainakin 1800-luvulta (esim Pasteur) lähtien ja tutkimuksen kokeelliset tulokset ovat vakuuttavan yhteneväiset: missään kokeissa ei ole syntynyt mitään, mikä edes muistuttaisi elävää solua.

Vallitsevaa tilannetta kuvaa hyvin se, että oppikirjoissa edelleen esitellään Millerin ja Ureyn koelaitteistoa vuodelta 1953. Kokeessa syntyi mustaa ja myrkyllistä mönjää, joka sisälsi joitain aminohappoja. Mikäli olisi olemassa parempia tuloksia antavia uudempia koejärjestelyjä, niin niistä varmasti kerrottaisiin oppikirjoissa. Joudumme tyytymään varsin historialliseen oppimateriaaliin.
Kokeelliset havainnot eivät siis tue Enqvistin väitettä. Havaintojen perusteella meidän tulisi muotoilla elämän syntyä koskeva väite seuraavasti: "Elämä ei synny itsekseen sattumalta." Eikä kukaan voisi kritisoida sitä koetulosten perusteella. Kriittinen katseemme ei siis kykene poistamaan Jumalaa elämän synnyn aukosta.

Oikeastaan me emme voi käytännössä tutkia elämän syntyä, koska sitä ei tapahdu. (Yhtä hyvin voisimme tutkia sitä kuinka älypuhelimet syntyvät itsekseen ja uskoa siihen, että niin voi tapahtua. Mutta vasta sitten, kun niin  tapahtuisi, voisimme todella tutkia itse tapahtumaa. Tai voisimme uskoa siihen, että lämpö siirtyy kylmästä kappaleesta kuumaan kappaleeseen ja tutkisimme niitä olosuhteita, joissa oletamme tämän ilmiön olevan mahdollinen. Vaikka mitkään havainnot eivät tukisi olettamustamme, niin me itsepäisesti pitäisimme siitä kiinni, koska olemme ennakolta vahvasti sitoutuneet olettamukseemme.) Se ei kuitenkaan estä meitä spekuloimasta miten se mahdollisesti tapahtuisi tai väittämällä, että se voi tapahtua itsekseen. Tällöin kuitenkin etäännymme havainnoivasta luonnontieteestä ja siirrymme filosofian puolelle.

Ehkäpä meidän pitäisi selvemmin erottaa havainnoiva luonnontieteellinen tutkimus (kohteena esim. fotosynteesi, typen fiksaatio tai immuunijärjestelmä) spekulatiivisesta tutkimuksesta, jossa tutkimuksen varsinainen kohde on vain mielikuvituksessamme. On myös syytä huomata, että tieteen Nobelit jaetaan yleensä havainnoivaa tutkimusta tekeville.

Enqvist kutsuu itseään uskonnottomaksi eli henkilöksi, jolle Jumala on vain sana vailla mitään erityistä merkitystä. Tästä syystä Enqvist ei tarvitse mitään perusteluja väitteelleen, eikä mikään määrä väitteelle vastakkaisia kokeellisia havaintoja saa häntä epäilemään väitteensä totuusarvoa. Enqvistille elämän synty sattumalta on ainoa mahdollinen selitys elämän olemassaololle. Enqvistin logiikassa on siis 0:n mentävä aukko. Siinä on pelkkiä ykkösiä.




lauantai 18. marraskuuta 2017

Huonoa suunnittelua


Ateistiystäväni Pekka (nimi mahdollisesti muutettu) on esittänyt, että ihminen ei voi olla suunniteltu, koska syödessä on tukehtumisriski. Ystäväni mukaan vain (älytön) evoluutio voi tuottaa tällaisen epätäydellisen konstruktion. Mutta onko ihmisen anatomia todella niin huonoa suunnittelua että se kumoaa suunnitteluidean?


Onko ihmisen kurkun anatomia huonosti suunniteltu?

Ystäväni kertoi kysyneensä tästä asiasta "useilta järkeviltä ihmisiltä" ja lähes kaikki olivat sitä mieltä, että syömiseen liittyvän tukehtumisriskin vuoksi ihminen on huonosti suunniteltu. Älykäs suunnittelija ei siis missään tapauksessa suunnittelisi sellaista rakennetta.

Miten pääsemme tästä tukehtumisriskistä eroon? Erotetaan henkitorvi ja ruokatorvi toisistaan erillisiksi kanaviksi. Nyt ruoka voi mennä vain vatsalaukkuun eikä mihinkään muualle ja samoin ilma voi nenästä mennä vain keuhkoihin. Tämä ratkaisu ei kuitenkaan ole hyvä, koska menetämme puhekyvyn ja kyvyn imeä tai puhaltaa. Mikäli saisimme suuhumme jotain pahanmakuista tai jopa vaarallista ainetta, emme voisi sylkäistä sitä pois. Voisimme vain kielen ja huulien avulla yrittää työntää sitä ulos suusta. Tämä olisi hidasta ja työlästä. Lisäksi tukehtumisriski vain kasvaisi. Tukehtuisimme tavallisen nuhakuumeen aiheuttamaan nenän tukkoisuuteen. Eikä "mykkäkoulukaan" olisi kovin kiva asia. Alkuperäinen on siis parempi kuin tämä "paranneltu" versio.

Joudumme siis palaamaan suunnittelupöydän ääreen. Tukkoisen nenän aiheuttama tukehtumisriski ja puhekyvyn menetys ovat niin vakavia ongelmia, että ne on jotenkin hoidettava. Nenän lisäksi olisi ilmalle oltava joku vaihtoehtoinen kulkureitti, jota nuhakuume ei voi tukkia. Suu tai joku sen kaltainen olisi hyvä, koska se on käytännössä osoittautunut toimivaksi. Mutta koska nyt olemassa oleva suu on varattu vain syömiseen, tarvitsemme toisen suun tai sen kaltaisen elimen varailmanottoaukoksi ja puheen tuottamiseen. Toisen suun laittaminen päähän vaatisi isomman pään ja muitakin muutoksia. Toinen suu pitäisi yhdistää nenään ja keuhkoihin. Käytännössä meillä olisi kaksi suuta, joista toisella vain syötäisiin ja toisella tuotettaisiin puhe ja se toimisi varailmanottoaukkona.

Mutta syöminen suulla johon ei ole yhdistetty palkeita (eli keuhkoja) ei olisi niin mukavaa. Emme voisi imeä mehua pillillä tai ryystää kuumaa kahvia lautasen reunalta. Emmekä sylkeä hedelmien siemeniä lattialle (jos on ostettu vähemmän mutatoituneita hedelmiä). Syömäsuuhun olisi siis liitettävä palkeet eli jonkinlaiset keuhkojen kaltaiset elimet, jotta saisimme syömistapahtumasta nautittavamman. Toiset keuhkot tekisivät anatomiastamme entistä monimutkaisemman. Kaksi suuta ja kahdet keuhkot ei tunnu järkevältä, vaikka pääsisimme syömisen aiheuttamasta tukehtumisriskistä eroon.

Mikäs siis neuvoksi? Karvakuonolla ei ole toimivaa ratkaisua tähän vaihtoehtoisen anatomian ongelmaan, joten alkuperäinen on edelleen parempi.

Kun suunnittelija etsii ratkaisua johonkin ongelmaan, on hänen aina otettava huomioon erilaiset reunaehdot, fysikaaliset rajoitteet ja teknisten yksityiskohtien painoarvoerot. Ongelman paras kokonaisratkaisu ei tarkoita sitä, että ratkaisun jokainen yksityiskohta olisi optimaalisin mahdollinen. Ratkaisu on kokonaisuudessaan eli kaikki seikat huomioiden optimaalisin.




torstai 26. tammikuuta 2017

Maailman kehityksen suunta


Maailma ei ole pysyvässä olotilassa vaan jatkuvassa muutoksessa. Maailmassa tapahtuu kehitystä eli evoluutiota, mutta mikä tai millainen on tämän kehityksen suunta? Onko se rakentava vai purkava, positiivinen vai negatiivinen?


Kehitysoppi [laajasti sovellettuna] on vallitseva maailmaa selittävä ideologia. Sen mukaan maailma on syntynyt alkuräjähdyksessä. Sen jälkeen kehittyivät planeetat, tähdet ja galaksit. Ainakin yhdelle planeetalle kehittyi monimuotoinen elämä ja luova äly.

Tämän kehitysopillisen maailmanselityksen valossa näyttäisi siltä, että maailman kehityksen suunta olisi positiivinen. Maailma on saanut alkunsa tyhjästä (jotain on enemmän kuin ei mitään). Maailma on järjestäytynyt (tähtijärjestelmät) ja maailmaan on syntynyt informaatiota (DNA) ja erittäin monimutkaisia rakenteita (solu).

Mutta onko maailman kehityksen suunta todella rakentavan positiivinen? Mitä tieteen havainnot kertovat maailman kehityksen suunnasta?

Tieteen havainnot eivät tue kehitysopillista näkemystä maailman kehityksen suunnasta. Havaintojen mukaan maailman kehitys on pikemminkin negatiivinen ja purkava kuin positiivinen ja rakentava.

Seuraavassa on lista havainnoista, joihin tämä arvio maailman kehityksen suunnasta perustuu.

    1. Planeettojen magneettikenttä heikkenee 

    Maan magneettikenttä heikkenee n. 5% vuosikymmenessä. Mikäli heikkeneminen jatkuu nykyisellä vauhdilla, Maan magneettikenttä häviää alle tuhannessa vuodessa.

    Merkuriuksen magneettikentän oletetaan olleen muinoin paljon vahvempi kuin nykyään. Tämä tarkoittaa sitä, että myös Merkiuksen magneettikenttä heikkenee.


    2. Maan pyörimisnopeus hidastuu

    Maan  vuorokausi pitenee 1,78 ms [millisekunti] vuosisadassa. Tämä voi tuntua pieneltä määrältä, mutta se tarkoittaa sitä, että 2740 vuodessa tasaisesti käyvä kello on 6 tuntia edellä aurinkoaikaa.


    3. Ihmisen perimään kertyy mutaatioita

    Tällä hetkellä tunnetaan lähes 200 000 ihmisessä sairauksia aiheutavaa mutaatiota. Uusia mutaatioita löydetään n. 10 000 vuosittain. Jokaisen sukupolven lapsilla on n. 150 mutaatiota enemmän kuin vanhemmillaan. Tämä lisää perinnöllisten sairauksien määrää. Maailmassa syntyy vuodessa 400 000 lasta, joiden kehityshäiriön aiheuttaa sellainen uusi mutaatio, jota ei ole kummallakaan vanhemmalla.
    Ihmisen perimä on rappeutumassa eikä sitä voida estää.


    4. Tähdet kuolevat

    Tähtien kuolemia havaitaan ja niistä on merkkejä avaruudessa. Kehitysopin mukaan uusia tähtiä syntyy koko ajan, myös omassa linnunradassamme. Uuden tähden syntymää ei ole kuitenkaan koskaan havaittu, vaikka avaruudessa kerrotaan olevan tähtien syntyalueita. Uusien tähtien synty jää uskon varaan toisin kuin tähtien kuolema tai tuhoutuminen.


    Maailman kehitys ei voi samaan aikaan edetä kahteen eri suuntaan, positiiviseen ja negatiiviseen. Mutta onko maailman kehityksen suunta joskus voinut muuttua? Se on hyvin epätodennäköistä, koska silloin myös luonnonlakien olisi täytynyt muuttua. 
    Todennäköisin vaihtoehto on se, että maailma ei ole koskaan kehittynyt positiiviseen suuntaan, vaan että se on asetettu kehittyneeseen tilaan. Tämän jälkeen maailman kehitys on edennyt siihen suuntaan, johon se on mahdollista. Yllä oleva havaintolista osoittaa kehityksen suunnan.
    Tämä tarkoittaa sitä, että kehitysopillinen maailmanselitys on virheellinen eli se perustuu vain kuvitteluun ja toiveajatteluun.