torstai 22. maaliskuuta 2012

Tutkija kertoi elämän synnyn ongelmista


Helsingin yliopiston tutkija, tähtitieteilijä Marianna Ridderstad kertoi tuoreessa artikkelissaan ("Elämän synty avaruudessa on edelleen arvoitus", Tieteessä tapahtuu 1/2012) elämän syntyyn liittyvistä ongelmista. Tämä ei ole kovin yleistä, kun elämän syntyä käsitellään kehitysopillisessa viitekehyksessä. Yleensä elämän synty esitetään suurena evoluutiokertomuksena siitä, kuinka kaikki on mahdollisesti tapahtunut eikä elämän  spontaaniin syntyyn liittyviä ongelmia mainita.

Ensimmäisenä Ridderstad mainitsi molekyylien "kätisyysongelman": 

"... alkuMaan olosuhteita vastaavissa laboratoriokokeissa syntyneissä aminohapoissa on suuri ongelma: molekyylien molempia kätisyyksiä esiintyy lähes yhtä paljon. Maaelämä sen sijaan on " vasenkätistä". Ratkaisuksi on tarjottu mm. tähtienvälisen säteilyn tai jonkin väliaineen aiheuttaman polarisaation luomaa valintaefektiä, mutta asia on edelleen ratkaisematon. Ongelma on kuitenkin keskeinen, sillä eri kätisyyksille pohjautuvat elämät ovat myrkkyä toisilleen."

Elämälle keskeisten molekyylien optiivinen aktiivisuus eli "kätisyys" on elämän spontaanin synnyn kannalta vakava ongelma. Kuten Ridderstad kertoo, syntyy kemiallisissa reaktioissa käytännössä aina sama määrä oikea- ja vasenkätisiä enantiomeerejä eli ns. raseeminen seos, joka on elämälle kelvoton ellei suorastaan myrkyllinen molekyyliyhdistelmä.

Molekyylien "kätisyysongelma" ei ole mikään ihan tuore asia elämän syntyä selvittäville tutkijoille. Molekyylien kätisyyden havaitsi ensimmäisenä v. 1847 Louis Pasteur nuorena tutkijana ja hän ymmärsi välittömästi tehneensä merkittävän tieteellisen löydön. Pasteur oli niin järkyttynyt, että hän ryntäsi laboratoriosta ja kohdatessaan erään kemian assistentin aulassa syleili tätä huudahtaen: "Olen juuri tehnyt suuren keksinnön... olen niin onnellinen, että tärisen kauttaaltani enkä pysty edes vilkaisemaan polarimetriin!" Pasteurin löytö herätti myös vanhemman tutkijan Jean Baptiste Biot'n mielenkiinnon ja hän pyysi Pasteuria toistamaan kokeensa hänen silmiensä edessä. Kun kokeet suoritettiin ja ne vahvistivat Pasteurin havainnon, Biot lausui: "Rakas poikani, olen rakastanut tiedettä niin syvästi, että tämä liikuttaa sydäntäni!"

Pasteur päättelikin että elämän synnyn arvoituksesta saataisiin lisää tietoa tutkimalla molekyylien optiivista aktiviteettia: "Tämä tärkeä kriteerio (opt. akt.) merkitsee ehkäpä ainoata jyrkkää eroa kuolleen ja elävän luonnon kemian välillä."

Pasteur muotoili johtopäätöksensä varsin taidokkaasti, jopa runollisesti: "Elämää hallitsevat asymmetriset voimat. Voin jopa kuvitella, että kaikki elävät olennot ovat alkuperältään, rakenteeltaan, ulkoisilta muodoiltaan kosmisen asymmetrian tuloksia."

Pasteur yritti kovasti ratkaista molekyylien optiivisen aktiivisuuden eli asymmetrian ongelmaa. Hän käytti voimakkaita magneetteja saadaksen aikaan asymmetrisiä molekyylejä. Hän rakensi myös kellolaitteita, joiden vaikutuksesta aurinko näytti kulkevan lännestä itään (eli luonnollista suuntaa vastaan) ja hän toivoi sen vaikuttavan kasveihin niin, että ne alkaisivat tuottaa erikätisiä molekyylejä kuin normaalisti.

Pasteur joutui luopumaan kokeiluistaan tuloksettomina, mutta koska ongelma on yhä yli 150 vuotta myöhemmin ratkaisematta, voimme päätellä että Pasteur ei kamppaillut ihan helpon ongelman parissa. Pasteurin kunniaksi on luettava se, että hän yritti kokeellisesti löytää ratkaisun. Monet nykyajan kehitysopilliset "tutkimukset" ovat lähinnä kirjoituspöydän ääressä aikaansaatuja ajatusrakennelmia.

Tutkimusten perusteella tiedämme, että kemia ja fysiikka ei selitä molekyylien optiivista aktiivisuutta. Eliöissä näitä asymmetrisiä molekyylejä syntetisoivat erityiset molekyylikoneet, joten tämä havainto edelleen vahvistaa kemiaan ja fysiikkaan perustuvat kokeelliset havainnot. Molekyylien asymmetria voidaan selittää loogisesti vain suunnittelulla, mutta naturalismiin sidottu tiedekäsityksemme ei salli tällaista johtopäätöstä, joten kehitysoppiin uskovat jatkavat ongelman selvittelyä luultavasti ainakin toiset 150 vuotta.


Ridderstad jatkaa:
"Elämä on (molekulaarinen) koodi, joka sisältää yksilön elämän toimintoihin ja uuden yksilön syntymiseen tarvittavan informaation... Yleensä ajatellaan, että darwinistiseen evoluutioon kykenevät, melko monimutkaista informaatiota sisältävät, kopioituvat molekyylit olisivat maaelämän varhaisin alkumuoto, mutta yritykset luoda tällaista elämää laboratoriossa ovat ainakin toistaiseksi epäonnistuneet."

Ridderstad kertoo, että yksilön elämän toimintoihin uuden yksilön syntymiseen tarvitaan informaatiota. Havaintomme luonnosta osoittavat, että kaikki tunnetut elämän muodot perustuvat informaatioon eikä ole mitään näyttöä siitä, että elämää voisi olla ilman informaatiota. Ridderstad ei puhu mitään informaation alkuperästä.

Informaation alkuperä on kuitenkin elämän ja sen synnyn kannalta keskeinen kysymys. Kehitysoppiin sitoutuneelle tieteelle informaatio-käsitteen syvällinen tarkastelu ja merkitys sopii huonosti, sillä informaation selittäminen ns. luonnollisin syin on kertaluokkaa vaikeampi ongelma, kuin vaikkapa molekyylien kätisyysongelma. Kätisyysongelma ratkeaa, kun osataan selittää miten syntyy kemiallisesti ja optisesti identtisiä molekyylejä. Niiden järjestyksellä ei ole niin väliä. Mutta informaation tapauksessa järjestyksellä on väliä! Jotta meillä olisi informaatiota sisältävä molekyyliyhdistelmä, kaikkien sen osasten on oltava tietyssä hyvin spesifissä järjestyksessä. Osasten optinen symmetria ei riitä. Empiiriset havainnot osoittavat, että informaatiota ei synny luonnollisten prosessien seurauksena, vaan aina ainoastaan älyn vaikutuksesta.

Ridderstadin mukaan "elämän syntyspekulaatioiden siirtäminen Maasta avaruuteen on ainoastaan ongelman siirtämistä paikasta toiseen ja olosuhteista toisiin: varsinainen ongelma on ja pysyy."

Tämä on asiallinen huomautus, joka usein unohdetaan, kun elämän alkuperäongelma siirretään Maasta avaruuteen.
Ridderstad kertoo, että "Yksisoluinen eliö on suurimpiinkiin orgaanisiin molekyyleihin verrattuna hyvin monimutkainen kokonaisuus, jolla on varmasti takanaan pitkä evoluutio."
Ridderstad on aivan oikein kertonut elämän spontaaniin syntyyn liittyvistä vakavista ongelmista ja hän myöntää yksisoluisen eliön olevan paljon monimutkaisempi kuin suurin orgaaninen molekyyli. Tosiasiassa yksinkertaisinkin elävä solu on huikaisevan monimutkainen molekyylitehdas, jonka kaikkia toimintoja ei kunnolla edes tunneta. Kuitenkin Ridderstad on varma, että sillä on takanaan pitkä evoluutio! Ridderstad on siis varma, että tämä hämmästyttävä molekyylikokonaisuus on syntynyt spontaanin prosessin tuloksena. Kuinka hän voi olla niin varma? Mitkä empiiriset havainnot antavat hänelle tämän varmuuden? Vai johtuuko tämä varmuus siitä, että Riddestad on sitoutunut tieteellisiin selityksiin, joiden on sallittua olla vain ns. luonnollisia. Mutta olemmeko me älyllisesti rehellisiä, mikäli me emme voi seurata havaintoihin perustuvia johtopäätöksiä minne ikinä ne johtavatkin?

Ridderstad on myös toiveikas: "Paras toivomme löytää elämää muulta on tietenkin siinä, että elämän synty olisi yleinen prosessi. Toistaiseksi tämän vaihtoehdon puolesta puhuu se, että maaelämä käyttää avaruuden yleisimpiä alkuaineita ja molekyylejä, että maaelämän monimutkaisimpienkin molekyylien osaset ovat yleisiä kaikkialla avaruudessa..."
Kovin heikolta näyttää Ridderstadin toive siitä, että elämän synty olisi maailmassa yleinen prosessi. Yhtään empiiristä havaintoa siitä, elämä voisi syntyä spontaanisti ei ole olemassa. Tutkijat eivät ole onnistuneet luomaan elämää laboratorioissaan soveltamalla älykästä suunnittelua (ei-spontaania elämää). Ja tässä blogitekstissä mainitaan myös vakavia elämän syntyyn liittyviä ongelmia. Ja niitä on muitakin... Ridderstadilla olisi syytä lähinnä epätoivoon.
Ridderstad päättää: "Kaiken kaikkiaan voitaneen todeta, että olemme lähempänä elämän arvoituksen ratkaisemista, kuin koskaan ennen."

Arvoitukseksi jää kuitenkin se, miten Ridderstad onnistui päättämään artikkelinsa näin positiiviseen lausuntoon. Se on tietenkin tosi, koska joka hetki tieteellisen tiedon määrä lisääntyy ja sen perusteella voidaan mistä tahansa ongelmasta sanoa, että olemme lähempänä ratkaisua kuin koskaan. (Tosin voihan käydä niinkin että ns."standardimalli" hajoaa ja yht'äkkiä ollaankin puhtaalla pöydällä). Ridderstad on juuri kertonut vakavista elämän syntyyn liittyvistä ja toistaiseksi ratkaisemattomista ongelmista, joihin ei ole edes näköpiirissä olevia ratkaisuja.

Ridderstad ansaitsee kiitokset siitä, että hän on asiallisesti tuonut esiin joitain elämän syntyyn liittyviä ongelmia, joista kehitysopillisissa yhteyksissä yleensä vaietaan.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Tieteessä Tapahtuu-lehti ei aina korjaa virheitä


Tieteessä Tapahtuu-lehden numerossa 6/2011 julkaistu artikkeli "Onko elämä tullut avaruudesta" sisälsi muutamia asiavirheitä. Lähetin lehden päätoimittajalle kirjoituksen, jossa oikaisin nämä virheet. Lehti ei kuitenkaan julkaissut kirjoitustani, joten artikkelin virheet jäivät korjaamatta.

Kun kysyin kirjoitukseni julkaisusta päätoimittaja Ilari Hetemäeltä, hän vastasi, että "lehti ei aina korjaa virheitä". Tämä tuntuu aika oudolta julkaisukäytännöltä, varsinkin kun kyseessä on tiedelehti, joka julkaisee yleistajuisia artikkeleita eri tieteenaloilta ja se on Suomessa merkittävä tieteellisen keskustelun foorumi. Virheiden korjaamatta jättäminen vähentää lehden uskottavuutta luotettavana tieteellisen tiedon lähteenä. Lukijan on siis syytä suhtautua kriittisesti lehdessä julkaistuihin väitteisiin ja muistaa, että lähdekritiikki on tieteellisen tiedon etsinnässä oiva kumppani.



Alla lehteen lähettämäni kirjoitus:



Pasteur ja riboosi

Kari Lounamon ja Tamara Tuumisen mukaan Louis Pasteurin mielestä elämä ei ole voinut alkaa maapallolla spontaanisti (Onko elämä tullut avaruudesta? Tt 6/2011). Tämä käsitys on virheellinen. Alkusynty-teoriaan (generatio spontanea), jonka mukaan mikrobit syntyvät käyvistä nesteistä tai pilaantuvasta lihasta, uskottiin yleisesti vielä 1800-luvulla. Pasteur kumosi tämän teorian kokeellisesti kuuluisilla joutsenkaulapulloillaan, mutta hän ei väittänyt, että alkusynty olisi mahdotonta. Hän vain osoitti, että sitä ei ole koskaan havaittu niissä olosuhteissa, joissa alkusynnyn väitettiin tapahtuvan. Vuonna 1878 Pasteur kirjoitti: "Alkusynty? Olen etsinyt sitä kaksikymmentä vuotta, mutta en ole vielä löytänyt sitä. En kuitenkaan usko että se olisi mahdotonta."

Tieteellisen sivistyneistön piirissä oli tuohon aikaan kuitenkin runsaasti niitä, joille alkusynty oli "filosofinen välttämättömyys" elämän synnyn luonnontieteelliseksi selitykseksi. Pasteuria, joka tiedettiin uskovaiseksi katolilaiseksi, syytettiinkin dogmaattisuudesta. Ottaen huomioon Pasteurin ansiot kokeellisen mikrobiologian uranuurtajana, nämä syytökset olivat hyvin vakavia ja ne osoittavat tylyllä tavalla sen, kuinka maailmankuva ja perususkomukset vaikuttavat ihmisen ajatteluun. Tässä mielessä maailma ei ole paljon muuttunut Pasteurin päivistä, sillä vieläkin erilaisesta maailmankuvasta ja perususkomuksista johtuvat näkemyserot näyttävät vaikuttavan tieteelliseen keskusteluun ja tuovan siihen helposti tieteelliselle keskustelulle vieraita sävyjä.

Lounamo ja Tuuminen väittävät myös, että glykolialdehydimolekyylit voivat yhdistyä riboosiksi. Lukija saa tekstistä sellaisen vaikutelman, että riboosin prebioottinen syntyreitti olisi selvitetty. Valitettavasti tämäkään ei pidä paikkaansa. Riboosille ei ole onnistuttu kehittämään uskottavaa prebioottista syntyreittiä. Tyypillinen ongelma on esimerkiksi se, että vaikka riboosia syntyisikin reaktiossa, sen pitoisuus on alhainen ja se hajoaa käytännössä samantien. Riboosilla on myös alhainen kemiallinen stabiilius. Sen puoliintumisaika (aika, jolloin puolet aineesta on hajonnut) on pH 7 ja 0 C:ssa 44 vuotta. Kokeelliset havainnot näyttävät hyvin vahvasti osoittavan siihen suuntaan, että riboosi ei ole voinut olla ensimmäisen geneettisen materiaalin rakenneosana.

Lopuksi vielä pieni tarkennus: riboosi on vain RNA:n rakenneosa. DNA:n vastaava rakenneosa on deoksiriboosi.

------------------------------------------------------------------------------

Kysyin riboosin synnystä myös Turun yliopiston kasvivirologian dosentilta Kirsi Lehdolta.
Hänen mukaansa:

"tuo väittämä että riboosi syntyisi "helposti" glykolialdehydistä ei pidä paikkaansa."





Lähteet:

Dubos, René (1966). Pasteur ja uudenaikainen tiede, WSOY, Porvoo.

Nicolle, Jacques (1961). Louis Pasteur A Master of Scientific Enquiry, The Scientific Book Guild, Beaverbrook Newspaper Ltd, London.

Nordenskiöld, Erik (1928). Biologian historia yleiskatsauksellisesti esitettynä II, WSOY, Porvoo.

Lehto, Kirsi (2008). Elämän synty. Teoksessa Portin, Petter & Vuorisalo, Timo (toim.) Evoluutio Nyt! Charles Darwinin juhlaa, Kirja-Aurora, Keuruu.

Scherer, Siegfried & Junker, Reinhard (2007). Evoluutio kriittinen analyysi, Datakirjat, Lahti.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Etäisin kypsä galaksijoukko löydetty

Raphael Gobat'n (CEA, Pariisi) johtama tutkijaryhmä kertoo mitanneensa toistaiseksi kaukausimman kypsän galaksijoukon etäisyyden. Tutkijoiden mukaan "on yllättävää, että joukon galaksit eivät näytä nuorilta -- monet galaksit näyttävät täysin kehittyneiltä eivätkä tähtienmuodostumisvaiheessa olevilta galakseilta, joita nähdään varhaisessa universumissa."

Kansainvälinen tutkijaryhmä käytti havainnoissa ESOn VLT-teleskooppia sekä NASA/ESA avaruusteleskooppia. Tutkijat mittasivat galaksijoukon etäisyyden hajottamalla siitä tulevan valon spektrografilla. Näin muodostettua spektriä he vertasivat toisen lähellä linnunrataa olevan kohteen spektriin. Vertailun avulla he kykenivät mittaamaan galaksijoukon punasiirtymän. Punasiirtymän arvoksi saatiin 2.07, mikä tarkoittaa sitä, että galaksijoukko näkyy sellaisena, kuin se oli n. 3 miljardin vuoden ikäisessä universumissa, joka on alle neljäsosa universumin tämän hetkisestä iästä.

Tutkijat löysivät todisteita siitä, että useimmissa joukon galakseissa ei ole syntymässä uusia tähtiä, vaan että ne koostuivat n. miljardin vuoden ikäisistä tähdistä. Tämä tarkoittaa sitä, että galaksijoukko koostuu täysin kehittyneistä galakseista, joten se on samankaltainen kuin Neitsyen tähdistön galaksijoukko (Virgo Cluster), joka on linnunrataa lähin suuri galaksijoukko.

ESAn XXM Newton avaruusteleskoopin avulla tutkijat havaitsivat myös, että galaksijoukko lähettää röntgensäteitä. Röntgensäteily on peräisin harvasta ja kuumasta galaksien välisestä kaasusta, joka tihentyy galaksijoukon keskustan suuntaan. Tämä havainto vahvistaa käsityksen siitä, että kyseessä on kypsä (täysin kehittynyt) galaksijoukko, jota oma painovoima pitää koossa. Nuorilla galaksijoukoilla ei ole ollut tarpeeksi aikaa kuuman kaasun vangitsemiseen tällä tavoin.

Gobat päättelee: "Tämä uusi havainto tukee ajatusta, että täysin kehittyneitä galaksijoukkoja oli olemassa, kun universumin ikä oli vain vajaa neljännes nykyisestä iästä. Nykyisen käsityksen (teorian) mukaan tällaiset joukot ovat hyvin harvinaisia ja olemme olleet erittäin onnekkaita löytäessämme sen. Mutta mikäli löydämme paljon lisää tällaisia joukkoja, niin silloin meidän on luultavasti korjattava käsityksiämme varhaisesta universumista."

Gobat ja muutkin tutkijat voivat aivan huoletta korjata käsityksiään varhaisesta universumista. Hyvään alkuun pääsisi poistamalla kehitysopin käsitysvalikoimasta. Kehitysoppiin uskoville tieteen uudet havainnot tarjoavat jatkuvasti yllätyksiä, joiden yleinen muoto on seuraava: "On yllättävää, että XXXX oli jo olemassa täysin kehittyneenä/valmiina niin varhaisessa vaiheessa NNNN historiassa. Jossain vaiheessa tällä logiikalla tulee joka tapauksessa seinä vastaan, kun aikaskaalassa ei enää ole pelivaraa. Jokohan silloin kehitysoppiin uskovat tunnistavat uskonsa?



Lähde:

http://www.eso.org/public/news/eso1108/

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Kysymyksiä Mirja Salkinoja-Saloselle


Professori Mirja Salkinoja-Salonen vastasi bakteerien antibioottiresistenssiä koskeviin kysymyksiin. Bakteerien antibioottiresistenssi on eräs yleisistä evoluution todisteista, joka usein mainitaan esim. lukion biologian oppikirjoissa. Professori Salkinoja-Salosen mukaan bakteerien antibioottiresistenssi johtuu pääasiassa geeneistä eikä mutaatioista. Geenejä bakteerit saavat toisiltaan ns. horisontaalisessa geeninsiirrossa esim. plasmidien välityksellä. Yksi plasmidi voi sisältää resistenssigeenit jopa 10:lle erilaiselle antibiootille.

Olen kiinnostunut bakteerien antiboottiresistenssistä ja erityisesti sen kehittymisestä. Minulla olisi muutama aiheeseen liittyvä kysymys.

Kirjassa Mikrobiologian perusteita kirjoitatte:

s.311 Prokaryootit ovat mestarisopeutujia.... Tätä sanotaan horisontaaliseksi geenisiirroksi. Tällä ilmiöllä on tarkeä merkitys bakteerien evoluutiossa.

K: Mitä evoluutiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä eli tarkoitetaanko prosessia, jonka tuloksena bakteerit ovat ilmaantuneet maailmaan vai olemassa olevien bakteerien muuntelua? Entä käsittääkö evoluutio mielestänne molemmat prosessit?

V: KYLLÄ


s. 511 Resistenssin kehittymisongelma todettiin varsin pian ensimmäisen antibiootin penisilliinin tultua käyttöön.

V: ITSE ASIASSA RESISTENSSIGEENIT ON LÖYDETTY MIKROBEISTA JOTKA OVAT OLLEET KYLMÄKUIVATTUINBA VUOSIKYMENIÄ ENEN PENISILLIININ KÄYTTÖNOTTOA. RESISTENSSIGEENIT OLIVAT SIIS JO VALMIIKSI OLEMASSA, MUTTA ALKOIVAT YLEISTYÄ SITÄ MUKAAN KUN ANTIBIOTTIEN KÄYTTÖ LISÄÄNTYI.


K: Tarkoitetaanko tässä kehityksellä darwinistisen mekanismin (=mutaatio+valinta) mukaista kehitystä vai jotain muuta vai molempia yhdessä?

V: EN TIEDÄ


K: Onko teillä tietoa mitkä antibioottiresistenssit ovat kehittyneet darwinistisen mekanismin tuloksena? (Periaatteessa kaikki ovat, koska darwinistinen mekanismi selittää elämän ja sen monimuotoisuuden kokonaisuudessaan). Onko mutaatioiden havaittu tapahtuvan? Miten bakteeri muuttui mutaation seurauksena? Millaisen antibioottiresistenssin mutaatio tuotti? Ovatko havainnot kyetty riippumattomasti toistamaan eli onko havaittu samanlaisen mutaation tapahtuvan uudestaaan ja johtavan samaan lopputulokseen?

V: VASTAUS ON JO YLLÄ. NE GEENIT OVAT VANHOJA, MUTTA HORISONTAALINEN LEVIÄMINEN ON TUOREEMPI ILMIÖ-


Suurkiitokset vastauksistasi. Kirjasi tietojen ja vastaustesi perusteella bakteerien antibioottiresistenssin aiheuttaa (olemassa olevat) geenit, jotka koodaavat bakteerille jonkin resistenssin antavan mekanismin.

V: JOO, NÄIN SE ON. TÄMÄ ON SELVINNYT 2000-LUVULLA KUN MIKROBIEN GENOMEJA RYHDYTTIIN LAAJASTI SEKVENOIMAAN. SILLOIN LÖYTYI NIITÄ RESISTENSSIGEENEJÄ SELLAISISTAKIN MIKROBEISTA JOTKA EIVÄT IKINA OLLEET KAUPALLISESTI TUOTETUN ANTIBIOOTIN KANSSA TEKEMISISSÄ.


K: Lukion biologian kirjassa Elämä (WSOY) kerrotaan että bakteerit ovat ajan mittaan kehittyneet resistenteiksi mutaatioiden ansiosta. Kirjassa ei mainita ollenkaan (valmiiden) geenien aiheuttamia resistenssejä tai bakteerien välistä geenien vaihtoa. On myös muita lähteitä, joissa kerrotaan mutaatioiden aiheuttavan resistenssiä.

V: SE ON VANHENTUNUTTTA, 1900-VUOSISADAN TIETOA. DNA ELI GENOMIEN SEKVENOINNIT OVAT NÄYTTÄNEET ETTÄ ASIA ON TOISIN.


K: Osaatko sanoa, mistä tämä mutaatioiden korostaminen resistenssin aiheuttajana johtuu? Väitteellähän ei näytä olevan tieteellistä perustaa.

V: VIIME VUOSISADALLA EI VIELÄ TIEDETTY MUITA SYITÄ, MIKSI NOITA GEENEJÄ OLISI OLEMASSA KUIN ETTÄ NE OLISIVAT "KEHITTYNEET" MUTAATIOIDEN KAUTTA. TOKI MUTAATIOITAKIN TAPAHTUU, MUTTA KOKONAISIA GEENEJÄ EI SYNNY SITÄ KAUTTA, OLEMASSA OLEVAT GEENIT VAAN PIKKU HILJAA MUUNTUU BIOLOGISEN KELLON MUKAAN.


Usein käytetään myös "kehitys" sanaa, jolloin lukijalle jää epäselväksi viitataanko darwinistiseen mekanismiin vaiko geenien vaihtoon. Alla käytetään kehitys-sanaa myös kun tarkoitetaan suunnittelua.

Esim. kirjassa Infektioiden torjunta sairaalassa (toim. Soile Hellsten)
kirjoitetaan mm. näin:

"Staphylococcus aureus kehitti muutaman vuoden penisilliinin käytön jälkeen resistenssin penisilliinille .... näitä mikrobeja vastaan kehitettiin penisillinaasia kestävät penisilliinit.... mutta stafylokokit kehittivät jo 1960-luvulla tämän kiertämiseksi uuden resistenssimekanismin, joka perustuu seinämää rakentavien entsyymien rakennemuutoksiin..."

V: JOO, VANHAA TIETOA


Professori Salkinoja-Salosen mukaan mutaatiot bakteerien antiboottiresistenssin aiheuttajina on "vanhaa 1900-luvun tietoa". Tieteen uskottavuuden kannalta Salkinoja-Salosen vastaus on hyvin mielenkiintoinen ja samalla hyvin huolestuttava. Darwinistista mutaatio-valinta-mekanismia on pidetty bakteerien antibioottiresistenssin pääasiallisena lähteenä ja niin opetetaan edelleen lukion biologian oppikirjassa. Uudet tutkimustulokset osoittavat kuitenkin, että bakteerit saavat antibioottiresistenssin pääasiassa resistenssiä koodaavan geenin avulla. Resistenssigeenit siirtyvät bakteereista toiseen (jopa yli lajirajojen) horisontaalisen geeninsiirron (esim. plasmidien) välityksellä. Tieteellisen tiedon lisääntyessä darwinistiselle evoluutiolle jää yhä vähemmän selitettävää.