sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Etiopiansusi on uhanalainen


Maailman harvinaisin koiraeläin - Etiopiansusi - on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Etiopiansusia arvioidaan olevan jäljellä n. 500 kpl ja ne ovat jakautuneet geneettisesti eristyneisiin populaatioihin. Susia on tutkittu 12 vuoden ajan ja tulokset on julkaistu Animal Conservation-tiedelehdessä.

Etiopiansusi (Canis simensis).

Tutkimuksessa selvitettiin lajin geneettistä monimuotoisuutta, populaatioiden rakennetta sekä geenivirtaa populaatioiden välillä. Lajin geneettinen monimuotoisuus havaittiin verrattain korkeaksi, vaikka lajin yksilöiden määrä on pieni. Sudet elävät kuitenkin eristyneissä populaatioissa, jolloin populaatioiden välillä tapahtuu hyvin vähän geeninvaihtoa. Lisäksi myös suurempien populaatioiden alapopulaatiot elävät eristyneinä, mikä huolestuttaa tutkijoita. Populaatioiden eristyneisyys johtuu siitä, että laji on hyvin vaativa elinympäristönsä suhteen ja on epätodennäköistä, että ne vaeltaisivat pitkiä matkoja, jolloin niillä olisi suurempi mahdollisuus kohdata muita susipopulaatioita. Etiopiansudet elävät yli 3000 metrin korkeudella vuoristossa.

Jäljellä olevia eristyneitä ja perimältään yksipuolisia susipopulaatioita uhkaavat taudit, elinympäristön muutokset sekä sisäsiittoisuus. Tutkijoiden mukaan susipopulaatioiden geneettistä monimuotoisuutta voitaisiin lisätä siirtämällä uroksia populaatiosta toiseen.

Kehitysopin mukaan mutaatiot tuottavat geneettistä monimuotoisuutta. Miksiköhän koirien, susien tai minkään muunkaan uhanalaisen lajin kohdalla ei puhuta mitään tästä darwinistisen mekanismin kyvystä tuottaa monimuotoisuutta? Lisäksi evoluutioteorian mukaan uusien lajien synty lähtee liikkeelle populaation geneettisestä eristyneisyydestä. Tällöin puhutaan allopatrisesta lajiutumisesta:

"Maantieteellinen isolaatio on tärkeä tekijä evoluutiossa, sillä se pilkkoo lajeja pienemmiksi populaatioiksi, jotka kehittyvät kukin omaan suuntaansa." (Elämä Biologia, WSOY)

"Mikäli populaatio on tarpeeksi kauan eristyksissä, geneettiset erot lähtöpopulaatioon voivat kasvaa niin suuriksi, että siitä kehittyy oma lajinsa." (http://fi.wikipedia.org/wiki/Allopatrinen_lajiutuminen)

Kehitysopissa uskotellaan uusien lajien syntyvän populaation isolaation seurauksena. Havainnot osoittavat aivan muuta. Eristynyt populaatio ei ole kehittymässä uudeksi lajiksi, vaan se on kuolemassa sukupuuttoon. Mutta siitähän kehitysoppiin uskovien ei tarvitse välittää. Kehitysoppia tukeva tarina on riittävä älyllinen peruste omalle maailmankuvalle.


Lähde:

http://www.bbc.co.uk/nature/20041534

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti