Näkökyky kehittyikin vain kerran

Uusi tutkimus osoittaa, että näkökyky kehittyikin vain kerran ja että opsiinia eli valoherkkää proteiinia oli olemassa luultua aikaisemmin ja se oli heti alusta lähtien luultua valmiimmassa muodossa.

Tietokonemallinnukseen perustunut tutkimus valaisi sitä miten ja milloin opsiini kehittyi. Näkökyvyn kehittyminen on ollut kuuma peruna evoluutiobiologien keskuudessa, koska esim. fylogeneettiset suhteet varhaisiksi oletettujen opsiinia omanneiden eliöiden kesken ovat epäselvät.

Tohtori Davide Pisani [Bristol's School of Earth Sciences] kollegoineen testasi tietokoneen avulla kaikki opsiinin evoluutiosta tehdyt hypoteesit. Tietokoneanalyysi sisälsi geneettisen informaation kaikista asiaankuuluvista eläinlahkoista, mukaanlukien polttiaiseläimet, joilla uskotaan olleen kehityshistorian ensimmäiset silmät.

Tämän aineiston perusteella tutkijat konstruoivat aikajanan, johon opsiinin yhteinen esi-isä sijoittuu 700 milj. vuoden päähän nykyhetkestä. Tätä esi-isäopsiinia pidettiin aluksi "sokeana", mutta 11 milj. vuoden kehityksen (geneettisten muutosten) jälkeen se kykeni aistimaan valoa.

Tohtori Pisani kertoo: "Tutkimuksemme suuri merkitys on siinä, että me jäljitimme näkökyvyn varhaisen alkuperän ja havaitsimme, että se kehittyi vain kerran eläimissä. Tämä on hämmästyttävä löytö, sillä se osoittaa myös miten ja milloin ihmisen näkökyky kehittyi."

Tämä uusi kehityskertomus on ristiriidassa vanhojen kehityskertomusten kanssa. Wikipedian mukaan " eliöiden kahdella suurelle haaralle, alkusuisille ja jälkisuisille kehittyi kummallekin oma silmätyyppinsä." Lisäksi Wikipedia tietää, että "arvioiden mukaan pistemäiset silmät ovat kehittyneet jopa 40–65 eri kertaa. Valon suunnan muutaman asteen tarkkuudella aistiva silmä on kehittynyt suhteellisen harvoille eliöryhmille ehkä vain 6–30 kertaa, siis melko harvoin, mutta nämä eliöt kattavat 96% kaikista eliöistä."

Muistamme myös, että äskettäin penismato pukkasi tunkiolle "alkusuiset", koska niitä ei enää osatakaan sijoittaa kehityskertomuksen mukaiseen puurakennelmaan.

Tietokonemalleissa on se hyvä puoli, että ne antavat juuri sellaisia tuloksia, jotka ovat mahdollisia lähdekoodin sallimissa puitteissa. Huono puoli on se, että tuloksilla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, koska se ei välttämättä ole lähdekoodin mukainen.

Karvakuono ei ole erityisen yllättynyt siitä, että uudet havainnot ovat kehitysopin epätarkkuusperiaatteen mukaisia.


Lähde:

http://www.sciencedaily.com/releases/2012/10/121029154324.htm