keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Arkiston pökäleitä, osa 4


Vaikka karvakuono kirjoittaa tätä kehitysoppikritiikkiä sisältävää blogia, niin karvakuonokin on joskus uskonut kehitysoppiin. Ainakin ennen vuotta 2006, jolloin karvakuono lopullisesti menetti uskonsa siihen. Seuraavassa on kertomus siitä, kuinka tämä perusteellinen maailmankuvan muutos tasan 7 vuotta sitten tapahtui.

(geekblz.deviantart.com)

Kuinka minusta tuli karvakuono

Olen työläisperheen esikoinen. Vanhempani eivät olleet uskonnollisia, vaikka muistankin äitini opettaneen minulle iltarukouksen, kun olin pieni lapsi. Rippikoulun kävin, koska kaikki kaveritkin kävivät. Rippikoulussa opeteltiin ulkoa uskontunnustus ja isä meidän rukous. Armeijassa olin maastoharjoituksessa kahdestaan minua vanhemman varusmiehen kanssa, joka alkoi puhua uskosta. Hän kertoi olevansa uskovainen ja kysyi minun vakaumuksestani sekä tavallaan suositteli minulle uskoa tyyliin: mitään en ainakaan häviä, voin vain voittaa tai saada jotain. Asia ei kuitenkaan yhtään kiinnostanut minua.

Myöhemmin eräässä kesätyöpaikassa minulla oli uskovainen työtoveri, jota vastaan väittelimme yhdessä veljeni kanssa, joka sattui olemaan samassa työpaikassa. Nokkelista väitteistämme - että kukas sen Jumalan sitten on luonut? - huolimatta työtoverini pysyi järkähtämättömänä kannassaan. Silloin vain ihmettelin kuinka teknillisessä korkeakoulussa opiskeleva ja tutkijan uralle tähtäävä henkilö saattoi uskoa johonkin henkiolentoon. Mutta erityisesti mieleen jäi hänen järkkymätön uskonsa.

Itse pidin itseäni lähinnä ateistina. Koulussa olin opiskellut biologiat ja evoluutio-opit niinkuin muutkin juurikaan pohtimatta opetetun asian sisältöä. Uskonasiat eivät minua kiinnostaneet ja uskovaisia pidin harmittomina hihhuleina, kunhan eivät yrittäneet saarnata minulle mitään. Uskonnonkokeessa kirjoitin Martin Luther Kingistä (jota ihailin), kun olisi pitänyt kirjoittaa Martti Lutherista. Myöhemmin on kyllä hävettänyt. En saanut kuitenkaan ehtoja, mutta uskontonumeroni oli todistukseni huonoin numero.

Elämä jatkui kohtalaisen tavanomaisia polkuja. Tyttöystäni tuli raskaaksi ja menimme naimisiin. Lapsia syntyi vielä kolme lisää. Erosin myös kirkosta. Ateistisesta maailmankatsomuksestani huolimatta jossain vaiheessa (olin varmaan lähempänä 40 ikävuotta) huomasin, että minun oli vaikea hyväksyä tai ymmärtää monia TV:n luontodokumenttien evoluutiota koskevia väitteitä. Ne vain jotenkin sotivat omaa logiikkaani vastaan. Tämä näkemys, jota monet varmaan kutsuisivat intuitioksi vahvistui vähitellen.

(tuvy.com)

Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että taikausko liittyy selkeämmin taipumukseen luottaa intuitiiviseen ajatteluun, kuin  analyyttiseen ajatteluun. Tämä tukee väitettämme, että taikausko perustuu varhaisiän intuitioihin. /1/

Asiaan ei kuitenkaan liittynyt mitään uskonnollista ulottuvuutta. Aloin myös pohtia elämän syntyä ja lopputuloksena oli, että en voinut hyväksyä ajatusta elämän spontaanista synnystä eli että kuollut materia olisi itsestään järjestäytynyt eläväksi. Minulla on ollut kaksi asiaan liittyvää eräänlaista skenaariota. Jos otan maasta käteeni hiekkaa, niin vallitsevan tieteellisen käsityksen mukaan käytännössä pidän kädessäni kaukaisia esi-isiäni. Ennenkuin maapallolla oli mitään orgaanista ainetta (elämää), täällä on ollut vain ”hiekkaa”, vettä ja joitain kaasuja. Toisessa skenaariossa pöydälleni tuodaan vikaantunut tietokone eli laite, jonka toiminta perustuu varsin yksinkertaiseen binäärilogiikkaan. Voidaan sanoa, että tietokone sisältää melko kattavan valikoiman maapallolta löytyviä alkuaineita. Mikäli vikaantuneelle tietokoneelle annetaan vain aikaa ja ns. valohoitoa, pidän todennäköisempänä, että siinä oleva vika korjaantuu itsestään, kuin että tietokoneen sisältämä materia järjestäytyisi itsestään eläväksi. Kun kerroin tämän vertauksen työtoverilleni, hän ei sitä hyväksynyt vaan väitti, että yksinkertaisimmat solut eivät ole juurikaan binäärilogiikkaan perustuvaa laitetta monimutkaisempia! (Ja voinevat siis helposti syntyä itsestään, kuten vikaantunut tietokonekin voi korjaantua itsestään?!)

Huomasin olevani tilanteessa, jossa minun oli pakko hyväksyä Luojan olemassaolo. Aluksi hyväksyin Luojan olemassaolon vain periaatteella ”toistaiseksi” eli kunnes löydän toisen/paremman selityksen. Olin samalla kuin huomaamatta etääntynyt ateismista, joka ideologiana oli hallinnut elämääni. Pidin pohdiskelujani edelleen kuitenkin vain ”akateemisina” eli vain loogisina vailla uskonnollista yhteyttä.

Kului pari vuotta eikä asiassa tapahtunut mitään ”edistystä”. Varmaankin siksi, että en kokenut asiaa niin merkittäväksi, että siihen olisi pitänyt ”panostaa” enemmän. Muistan kerran nähneeni kirjakaupan ikkunassa kirjan, jossa nimensä mukaan suhtauduttiin kriittisesti evoluutioteoriaan. Silloin ajattelin, että on olemassa näköjään joku muukin, joka ei ilmeisesti usko evoluutioon. Asia ei kuitenkaan kiinnostanut niin paljoa, että olisin mennyt kauppaan katsomaan kirjaa. (Myöhemmin olen kirjan kyllä hankkinut).

Sitten alkuvuodesta 2006 asia alkoi kiinnostamaan minua niin paljon, että päätin ryhtyä selvittämään sitä tarkemmin. Aluksi etsin tietoa siitä, miten tiede selittää elämän synnyn. Hyvin nopeasti huomasin, että ei siitä oikeastaan tiedetä paljoakaan. Arvauksia ja uskomuksia on sitäkin enemmän. Pasteurin väite vuodelta 1864, että vain elämä synnyttää elämää, on edelleen kiistaton.

"Ja siksi, hyvät herrat, voin näyttää tätä nestettä ja sanoa teille, että vesipisarani on peräisin valtavasta luomistapahtumasta ja että olen antanut kaikki ne aineet, jotka ovat tarpeen mikroskooppisten organismien kehitykselle. Ja olen odottanut, olen tarkkaillut, olen kysynyt siltä - olen pyytänyt sitä näyttämään minulle ensiluomisen kauniin näytelmän. Mutta se pysyy mykkänä, mykkänä kaikki nämä vuodet, joina koe on ollut käynnissä. Se on mykkä, koska en ole päästänyt siihen sellaista mitä ihminen ei pysty vielä tuottamaan: ilmassa leijuvia itiöitä, elämän merkkejä, sillä elämä piilee itiöissä ja itiö merkitsee elämää. Koskaan enää ei oppi spontaanista synnystä, alkusynnystä, toivu tämän yksinkertaisen kokeen murhaavasta iskusta." /2/

Louis Pasteur. (Kuva: David Wood)

Törmäsin myös evoluutiokriittiseen aineistoon ja huomasin, että internetissä oli käyty jo vuosia väittelyjä aiheesta. Eräältä sivulta löysin listan arveluttavista evoluutioteorian todisteista (mm. Haecklin sikiökuvat ja puunrungolle neulatut perhoset). Sivulla väitettiin, että ko. todisteita käytetään edelleen oppikirjoissa. Marssin samana päivänä kirjakauppaan ja etsin käsiini tuoreen lukion biologian oppikirjan. En voinut uskoa silmiäni, kun löysin sieltä juuri ne samat evoluutioteorian ”todisteet”. Olin hyvin hämmentynyt. Tämäkö on tieteen taso Suomessa vuonna 2006?

Haeckelin sikiökuvat.

Samana (perjantai)iltana soitin veljelleni, joka on harrastajabiologi eli hän kerää perhosia ja hänellä on yli 800 eri lajia kokoelmassaan. Kysyin hänen mielipidettään väärennettyjen (sikiökuvat) tai lavastettujen (koivumittarit) todisteiden käytöstä oppikirjassa. Varsin nopeasti selvisi, että olin osunut ns. ampiaspesään eli aiheeseen, joka hyvin helposti nostaa tunteet esiin ja joka jakaa mielipiteet kohtalaisen jyrkästi. Todistajalausuntojen mukaan keskustelun äänenvoimakkuudet olivat nousseet häiritsevälle tasolle ja yleisen painostuksen sekä vähäisten tulosten vuoksi keskustelu katsottiin viisaimmaksi lopettaa. Ehdotin kuitenkin keskustelun jatkamista sähköpostitse, koska ajattelin että se voisi onnistua paremmin.  Väitin myös pystyväni osoittamaan veljelleni että evoluutioteoria on väärässä. Veljeni lähetti minulle tekstiviestin: ”Älä tee tieteellistä itsemurhaa!”. Viestin luettuani nauroin kylläkin kuollakseni, vaikka tarkoitus ei ollutkaan kuolla, koska en ymmärtänyt miten maallikko voisi tehdä tieteellisen itsemurhan?! Ääneen sanoin leikilläni (perheenjäsenten kuullen), että en tee tieteellistä itsemurhaa vaan tieteellisen vallankumouksen!
Lähetin veljelleni sähköpostiviestin, jossa ehdotin asialistaa. Aluksi piti selvittää miten määritellään tieteellinen teoria. Keskustelu ei sujunut sähköpostinkaan välityksellä ja veljeni kirjoitti pitkät evoluutioteoriaa tukevat tarinat kuun kraatereista alkaen ja totesi lopuksi, että hän ei halua olla missään tekemisissä kanssani, mikäli minusta tulee uskovainen.

Viikonlopun aikana pohdin miten voisin osoittaa veljelleni evoluutioteorian olevan väärässä. Keksinkin sitten että, voisin verrata evoluutiota painovoimaan (joidenkin asiantuntijalausuntojen mukaan evoluutio on yhtä tosi kuin painovoima) ja osoittaa loogisesti, että evoluutio on mahdoton ilmiö. Maanantaiaamuna helmikuun 13. päivä vuonna 2006 olin mielestäni löytänyt ratkaisun ja ajattelin työpaikallani kirjoittaa pohdintojeni tulokset paperille. Tuona aamuna olin myös täysin vakuuttunut siitä, että evoluutioteoria on väärässä ja että Luoja eli Jumala on olemassa. Asia ei kuitenkaan aiheuttanut minulle mitään ihmeellistä euforista tunnetta”merkittävän totuuden, elämän tarkoituksen tms.” löytämisestä. Se oli minulle vain logiikkaan perustuvien johtopäätösten tekoa ja hyväksyntää.

(walrus.wr.usgs.gov)

Opettaja-lehdessä 16/2005 professori Liselotte Sundström sanoo että: "Evoluutio ei enää ole teorian tasolla, vaan tieteellinen tosiasia kuten painovoima." Lausunto on ihan osuva, mutta ei sillä tavalla kuin professori Sundström on tarkoittanut. Se ei voisi olla enempää pielessä. Evoluutio on sekä ilmiönä että teoriana mahdollisimman kaukana painovoimasta.

Painovoimateorian mukaan maa vetää kappaleita puoleensa. Jokainen meistä voi muutamassa sekunnissa todeta tämän pudottamalla esineitä ja katsomalla mihin suuntaan ne putoavat. Mutta miten on evoluution laita? Riittääkö ihmisikä evoluution perusväittämän, lajin muuttumisen toiseksi,toteamiseksi? Entäpä, jos painovoima toimisi, kuten evoluutio toimii?

Elämämme tällä rakkaalla planeetalla olisi ainakin hyvin mielenkiintoista. Käytännössä me leijuisimme koko ajan, koska painovoiman aiheuttama putoaminen olisi niin hidasta, että jopa sen vaikutussuunnan määrittäminen olisi vaikeaa.

Painovoiman kannattajat väittäisivät kuitenkin painovoiman vetävän meitä kohti maata tai kohti taivasta. Selityksiin kuuluisi toki myös leijumisvaihtoehto. Painovoiman olemassaoloa todisteltaisiin mm. maasta löytyvillä esineillä, joiden perusteellä väitettäisiin, että niiden on täytynyt joskus pudota! Leijuvia ihmisiä, jotka epäilisivät painovoiman olemassaoloa pidettäisiin tärähtäneinä tai vähintääkin herkkäuskoisina. Tätä herkkäuskoisuutta todisteltaisiin jopa tieteellisillä tutkimuksilla.

Ja fyysikoilla riittäisi työsarkaa yhä uusien todisteiden etsimisessä, varsinkin kun jotkut painovoiman leijuvat todisteet osoittautuisivat väärennöksiksi tai muuten epäilyttäviksi.Tämä ei kuitenkaan häiritsisi tiedeyhteisöä, joka varsin yhtenäisenä olisi näiden leijuvien todisteiden takana. Vain muutama hörhöksi leimattu tutkija epäilisi asian todenperäisyyttä, koska heillä olisi jostain ihmeellisestä syystä varsin toisenlainen käsitys painovoimasta. /3/

Läksin tavanomaiseen tapaani polkupyörälläni töihin. Ensin vein nuorimman lapsemme tarakalla päiväkotiin ja jatkoin sitten matkaani kohti työpaikkaani. Ajatuksissani oli päällimmäisenä aikomukseni kirjoittaa viikonlopun pohdintojen tulokset. Olin ajanut vähän yli puolet matkasta (n. 7 km), kun yhtäkkiä tapahtui jotain hyvin merkillistä. Tapahtuma poikkeaa niin paljon kaikesta aikaisemmin (ja sen jälkeen) kokemastani, että sitä on vaikea pukea kirjalliseen muotoon, mutta yritän seuraavassa kertoa sen niin hyvin, kuin osaan:

Äkkiä vain tunsin, että Jumala laskeutui taivaasta ja kosketti minua. Kosketus oli niin voimakas (tai siitä välittyi niin suuri voima), että putosin pyöräni päältä hervottamana maahan. Jo pudotessani ehdin tajuta että ei perkele... Jumala on todellakin olemassa! Maassa ollessani aloin itkeä; en siksi että minuun olisi sattunut pudotessani, vaan koska tunsin Jumalan suunnattoman armon (niin, juuri sen, mistä uskovaiset ovat aina puhuneet, mutta jota en ollut ymmärtänyt ennenkuin kohtasin sen itse). Tunsin olevani alastomana armon virrassa, joka virtasi Jumalasta minuun ja ympäröi minut kauttaaltaan. Musertavinta oli tiedostaa itsensä syntiseksi maan matoseksi, jonka Jumala kaikesta huolimatta armahtaa. Sitä tunnetta on vaikea kuvata. Se oli jotain "ylimaallista" ja absoluuttista rakkautta. Tunsin että Jumala rakasti minua juuri sellaisena kuin olen kaikkine synteineni ja pahoine tekoineni. Tunsin että minun ei tarvitse yrittää olla mitään muuta kuin mitä olen, sillä Jumalan armo ja rakkaus on absoluuttinen ja ehdoton. Olin myös koko ajan vain vastaanottavana osapuolena kykenemättä antamaan mitään Jumalalle. Näin Jumalan ylhäällä taivaalla kirkkaana ja vaaleisiin vaatteisiin puettuna mieshahmona, joka muistutti tuttua Jeesus hahmoa, mutta silti tunsin koko ajan olevani tekemisissä nimenomaan Jumalan kanssa. (Kohtaamisen aikana en kyennyt havainnoimaan ympäristöäni, vaan kaikki aistini olivat Jumalan vallassa. Oman arvioni mukaan tapahtuma kesti ehkä n. 30s tai jopa vähemmän ja se on ainoa ajanjakso elämässäni (60+ v), jolloin olen ollut omasta tahdosta riippumattoman voiman vallassa).


Ymmärsin myös että tällainen tapahtuma on hyvin henkilökohtainen eikä sitä voi siirtää toiselle. Jokaisen on koettava se itse. Itkiessäni maassa paikalle tuli nainen, jolla oli kännykkä kädessään ja hän kysyi mikä minulla on hätänä ja että tarvitsenko apua. Jouduin moneen kertaan sanomaan hänelle että minulla ei ole mitään hätää ja että kaikki on hyvin. Nainen ei millään meinannut uskoa minua. Lopulta hän jatkoi matkaansa kun kömmin maasta ylös. Sanoin hänelle vielä, että tulin juuri uskoon ja että Jumala on olemassa, johon hän vastasi että hyvä juttu tms.

Kun pääsin takaisin pyöräni päälle ja jatkamaan matkaani, olin kuitenkin suuren hämmennyksen vallassa: ”Mitä helvettiä oikein tapahtui? Voiko ihmisen alitajunta tuottaa tuollaisen kokemuksen keskellä kirkasta päivää?”. Hyvin pian minun oli kuitenkin pakko hyväksyä kokemukseni todellisen elävän Jumalan kohtaamisena. Samalla se oli käytännössä viimein naula arkkuuni alkuaan ateistisen maailmankuvani kääntymisessä päälaelleen.

Työpaikalleni menin luonnollisesti muina miehinä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Soitin kuitenkin heti vaimolleni (joka, on uskovainen) ja yritin kertoa hänelle mitä minulle oli sattunut. Mutta kesti monta minuuttia (tai ainakin siltä tuntui) ennenkuin sain sanottua asiani, sillä olin niin voimakkaan tunnekuohun vallassa, että en puhuminen oli vaikeaa. Ääneni sortui ja sanat juuttuivat kurkkuuni. Vaimoni luulikin aluksi, että olin joutunut liikenneonnettomuuteen (Vuonna 2004 olin törmännyt autoon työmatkalla ja oikea nilkkani murtui. Siitä on muistona pari ruuvia nilkassa. Pyörä lensi törmäyksen voimasta 20 metrin päähän, mutta kypärä, joka halkesi, pelasti hengen ja lohkon [muuten tätä blogiakaan ei olisi]). Lopulta kerättyäni agressiota sain voimasanojen avulla jotenkin kähistyä tapahtuneen vaimolleni sana kerrallaan: ”Perkele… kuuntele... minua… saatana… Jumala… kosketti… minua!”

Vasta sitten, kun huomasin, että vaimoni oli ymmärtänyt mitä yritin hänelle kertoa, rauhoituin ja kykenin jatkamaan keskustelua normaalisti. Ensimmäinen kysymykseni vaimolleni oli: ”Miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä?”. Olin juuri kohdannut Jumalan armon ja rakkauden, enkä voinut ymmärtää miksi Jumala antaa ihmisten kärsiä. En enää tarkalleen muista mitä vaimoni vastasi, mutta nykyään en näe asiassa mitään loogista ristiriitaa. Taivas ei ole maan päällä. Ja teologeilla on varmasti myös selityksensä asiaan.

Olen turhaan yrittänyt löytää kokemukselleni ns. tieteellistä selitystä. Olen kysynyt mm. Helsingin yliopiston uskontotieteiden ja psykologian laitoksilta saamatta mitään tai kunnollista vastausta. Myöskään YLEn kysy mitä vain ohjelmasta en saanut mitään vastausta kysymykseeni mistä voisin saada asiaan tietoa? En siis kysynyt edes liian vaikeaa eli kokemukseni tieteellistä selitystä. Väitteet ohimolohkon limbisen järjestelmän kyvystä tuottaa uskonnollisia kokemuksia (Persinger) eivät ole minua vakuuttaneet. Vaikka ko. aikaan olin pohtinut ns. perimmäisiä kysymyksiä, pidän limbisen järjestelmän aiheuttamaa hallusinaatioselitystä ongelmallisena. Miksi en esimerkiksi koskaan ole kokenut vastaavanlaista "hallusinaatiota" tai ”päiväunta”, jossa vaikkapa rakastelisin kauniin naisen kanssa, koska se asia on ollut huomattavan paljon useammin mielessäni ja olen nähnyt aiheesta untakin. En ollut koskaan elämässäni haaveillut, toivonut tai edes ajatellut sitä, että Jumala koskettaisi minua. En edes tiennyt, että sellaista voisi tapahtua.

Työmatkani on n. 7 km ja matkalla on monta risteystä sekä pitkä alamäki. Tapahtuma sattui kuitenkin turvallisessa kohdassa (n. 20 m ennen risteystä) , jossa vauhtini on yleensä hiljainen. Minua ei myöskään sattunut, kun putosin pyöräni päältä. Tieteelle tämä on tietysti puhdas sattuma, mutta joka tapauksessa, tapahtumasta olisi voinut aiheutua vaaratilanne keskellä risteystä!

Entäpä, jos tapahtuma olisi sattunut 10 min aikaisemmin, kun olin päiväkodissa lapseni kanssa useiden ihmisten keskellä tai 10 min myöhemmin, kun olin työpaikallani. Miten ihmiset olisivat reagoineet. Mitä olisin heille kertonut? Entä, jos olisinkin ollut liikkeellä autolla ja menettänyt yht’äkkiä ajokykyni. Olisin voinut aiheuttaa kuoleman tai vakavan loukkaantumisen joko itselleni tai jollekin toiselle. Mitä olisin kertonut poliisille ja tuomarille? Olisin voinut kertoa vain totuuden. Ja iltapäivälehtien lööpeissä lukisi ehkäpä: Jumala aiheutti kuolonkolarin! Jumalan kosketus suisti auton koululaisen päälle!

Mutta olisiko näin voinut tapahtua? Kyllä olisi, mikäli tapahtuma oli vain sattumaa ja limbisen järjestelmäni tuottama hallusinaatio. Itse en kuitenkaan usko, että todellisuudessa niin olisi voinut käydä. Jumala ei tekisi sellaista.

Entä olisiko tapahtuma voinut sattua ateistille tai Jumalan kieltäjälle? En usko, koska pidän ilmeisenä, että Jumala ei lähesty ihmistä, joka ei ensin tavalla tai toisella ole lähestynyt Jumalaa. Mutta vastaava kokemus vakaumukselliselle ateistille olisi vakavan itsetutkiskelun paikka. Hänellä olisi kaksi hyvin epämiellyttävää vaihtoehtoa: joko hyväksyä Jumalan olemassaolo tai hyväksyä oman psyykkisen terveyden horjuminen. Tosin luopumalla vakaumuksestaan hän voisi pudottaa toisen epämiellyttävän vaihtoehdon pois ja samalla toinenkin vaihtoehto muuttuisi ainakin vähemmän epämiellyttäväksi ja voisi herkässä persoonassa aiheuttaa jopa kummallista nöyrtymisen tarvetta.

Tapahtumalla oli suuri vaikutus minuun. Vaikka olin loogisella tasolla jo hyväksynyt Luojan olemassaolon, tunsin silti, että maailmankuvani keikahti ylösalaisin. Olin tavallaan edelleen ollut sidoksissa ateistiseen ja materialistiseen maailmankuvaani. Luojan olemassaolon loogisesta hyväksymistä on, ainakin tunnetasolla, vielä pitkä matka elävän ja toimivan Jumalan olemassaolon ymmärtämiseen ja hyväksymiseen. On eri asia uskoa, että raiskaaja on olemassa, kuin joutua raiskatuksi. (Anteeksi, tämä karkea vertaus!) Loogisen päättelyn tason ja ihmisen tunnetason välinen ero on huomattavan suuri. Tapahtuman vaikutus minuun tunnetasolla oli niin suuri, että menetin yöuneni. En kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin maailmankuvani mullistusta kaikkine tapahtumineen. Vaimoni Tuula vei minut hoitoon/katkolle Auroran sairaalaan. Valvottujen öiden jälkeen olin lopen uupunut ja halusin vain nukkua, mutta sairaalassa lääkäri tenttasi minua minuuttikaupalla eikä päästänyt minua nukkumaan. Kun kerroin lääkärille, että pelkään menettäväni mielenterveyteni unettomuuden takia, niin sen sijaan, että lääkäri olisi minua jotenkin rohkaissut tai lohduttanut, että kyllä tästä selvitään, niin hän ryhtyikin tivaamaan minulta, että mitä sitten tapahtuu! Hermostuin ja ahdistuin vain lisää! Mistä minä olisin voinut sellaista tietää! Hänhän oli lääkäri ja hänen olisi pitänyt tietää mitä tapahtuu, kun ihminen menettää mielenterveytensä! Lopulta ristikuulustelu päättyi, minulle annettiin joku pilleri ja pääsiin sänkyyn ja nukahdin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. En tiedä kuinka pitkään nukuin, mutta heräsin virkeänä ja vointini oli hyvä. Väsymys ja ahdistus oli poissa. Halusin lähteä kotiin, mutta se ei ollutkaan mahdollista. Minulle selvisi, että olin suljetulla osastolla! No voi helvetti - ajattelin - mutta en voinut sanoa sitä ääneen. Lääkärin kanssa alkoi väittelyjen sarja osastolta pois pääsemiseksi. Lääkärin pelkäsi, että kotona palaan samaan unettomuuskierteeseen, jonka vuoksi olin sairaalaan tullut. Onnistuin kuitenkin puhumaan itselleni yhden päivittäisen ulkoiluajan sairaala-alueen ulkopuolelle. Kävin lounaan jälkeen kävelemässä Olympiastadion viereisellä mäellä. Olin suljetun osaston ainoa potilas, jolla oli lupa ulkoiluun. Osastolla oli myös kuntopyörä ja olin ainoa, joka käytti pyörää sairaalassaolo aikanani. Ajoin pyörällä osaston ennätyksen ja teippasin ennätyksestä kertovan lapun seinälle. Viikon kuluttua pääsin kotiin jatkuvan psykoosilääkereseptin kanssa. Kotona sitten mietin peilin ääressä, että olenko lääkitystä tarvitseva psykoosipotilas? Päädyin tulokseen, että en ole ja lopetin lääkkeiden syönnin. Maailmankuvan mullistus ei enää aiheuttanut unettomuutta, mutta se herätti kuitenkin halun kirjoittaa omista kokemuksista ja kehitysopista.

Minusta oli tullut uskovainen, niin kuin käsite kulttuurissamme määritellään. Uskoontulon yhteydessä koin myös ahaa-elämyksen: tajusin, että eihän uskossa oleminen tarkoitakaan sitä, että vain sokeasti uskotaan johonkin näkymättömään henkiolentoon, vaan että tiedostetaan Jumalan olemassaolo. Kyse on siis ennemminkin tietoon, kuin uskoon verrattavasta asiasta. Huomasin, että olin ymmärtänyt uskon käsitteen kokonaan väärin. Tietoon vertaaminen kuvaa mielestäni parhaiten uskoontulokokemuksen voimakasta vaikutusta omaan maailmankuvaani. Ateistit ja muut heidän hengenheimolaisensa hyrisevät nyt tyytyväisenä, kun jälleen yksi uskovainen tunnustaa järjen ja rationaalisen ajattelukyvyn sokaisevan uskonsa. Tavallaan he ovat oikeassa.iin Minun kanssani olisi turha väitellä Jumalan olemassaolosta. Miten voisin valehdella itselleni? Yhtä hyvin voisin kieltää olevani loogiseen ajatteluun kykenevä biologinen kokonaisuus tässä maailmankaikkeudessa. Muistin myös vanhan työtoverini ja ystäväni järkkymättömän uskon vuosien takaa ja tunsin pakottavaa tarvetta kertoa hänelle omasta uskoontulostani. Olihan hän oivaltanut Jumalan olemassaolon jo paljon minua aikaisemmin ja nuorempana. Hän toivottikin minut veljellisesti tervetulleeksi ”sekopäitten seurakuntaan.”

Olen pohtinut kokemukseni sisältöä ja tapahtumaketjua, enkä ole löytänyt siitä mitään epäloogista tai järjenvastaista, mikäli uskomista Jumalan olemassaoloon ei pidetä järjen vastaisena. Eli mikäli kokemus oli kuitenkin vain limbisen järjestelmäni tuotos, se osoittaa että limbinen järjestelmäni kykenee tuottamaan hyvin todentuntuisia ja täysin loogisia hallusinaatioita. Ja mikäli kyse on jonkinlaisesta aivotoiminnan häiriöstä, on hämmästyttävää kuinka aivojen häiriötilanne voi tuottaa niin loogisen ja selkeän hallusinaation. Tosin näiden hallusinaatioiden tuottotaajuus on harmillisen alhainen; tällä hetkellä (2013) n. 1/53 vuotta ja sisältökin on ollut melko yksipuolinen ja turhan kaukana minulle tavanomaisemmista päiväunista. Tapahtuma myös alkoi hyvin nopeasti ja yllättäen ilman, että olisin tuntenut mitään outoa (huimausta, tajunnan hämärtymistä tms) etukäteen. Oli kuin joku olisi vain päättänyt, että pyöräillyt seis. Nyt seuraa ohjelmanmuutos!

Seuraavassa oma näkemykseni tapahtuman loogisesta ketjusta:

1. Olemassaolo

 - Jumala osoitti olevansa olemassa koskettamalla minua.

3. Voima

- kosketuksesta välittyi Jumalan valtava voima, joka suisti minut maahan.

4. Synti ja armo

 - Jumala osoitti (suuresta voimastaan huolimatta) olevansa armollinen, sillä tunsin olevani syntinen maan matonen, joka on päässyt osalliseksi Jumalan suunnattomasta armosta. (Kokiessani olevani armon virrassa).

Juuri armo-sana kuvaa parhaiten kokemustani. - Näyttäytymällä ylhäällä taivaalla Jumala osoitti minulle olevansa maailman luoja ja valtias. Kokemukseni poikkesi myös esim. unista siinä, että olin koko ajan tietoinen siitä, että ”jotain hyvin merkillistä” tapahtuu ja että koen jotain hyvin henkilökohtaista. Vaikka havaintoja vastaanottava tajuntani osa oli käytännössä vieraan voiman hallussa (minulla ei ollut mitään mahdollisuutta estää tapahtumakulkua sanomalla vaikkapa: ”stop, seis nyt… hetkinen… ei mitään Jumalaa minun elämääni, en ole sellaista tarvinnut tai pyytänyt”), kuitenkin kykenin samanaikaisesti tekemään havaintoja kokemastani. Tällaista en ole kokenut koskaan yöllä unia nähdessäni, vaan olen aina unissani ollut kokija, jonka tajunta on kokonaisuudessaan unimaailmassa ja totuus on selvinnyt vasta herättyäni. Jumalan kohdatessani olin koko ajan tietoinen että ”näen unta tai näyn” tai että kokemukseni ei ole peräisin ns. arkitodellisuudesta ja että tietoisuuteni loogiseen ajatteluun kykenevä osa oli silti täysin itsenäisenä toiminnassa. Aistini vain oli pakotettu ottamaan vastaan kuvaamani kokemus. Nykyään pidän itseänä kreationistina, joka on ateistien ja agnostikkojen mielestä (Esim. Esko Valtaoja on sanonut vetävänsä rajan kreationistien ja itsensä väliin. Karvakuono on kuitenkin käynyt kirjeenvaihtoa hänen kanssaan ja voi olla, että arkiston pökäleissä niitäkin hengen tuotteita voi joskus lukea!) vielä toivottomampi tapaus kuin pelkkä uskovainen. En usko kehitysoppiin millään tasolla eli en usko kosmiseen, kemialliseen tai biologiseen evoluutioon. Rationaalisen ajattelukyvyn sokaisevasta uskosta huolimatta, tai ehkäpä juuri sen takia pyrin jatkuvasti etsimään vahvistusta omalla maailmankuvalleni lukemalla kirjoja, tieteellisisiä julkaisuja ja seuraamalla tiedeuutisia.

Olen tunnustanut olevani uskovainen ja kreationisti. Ja olen myös hyvin voimakkaasti sitoutunut omaan maailmankuvaani. Mutta olenko sittenkin mennyt ns. halpaan? Onko oma logiikkani pettänyt? Oliko Jumala-kokemukseni sittenkin vain limbisen järjestelmäni tuottama hallusinaatio, joka tapahtui juuri otolliseen aikaan maailmankuvani uudelleen muotoutumisen kannalta? Voisinko vielä hyväksyä järjen viestin ja lakata ”jeesustelemasta”? Tällä hetkellä pidän sitä hyvin epätodennäköisenä. Enkä usko, että mikään havainto voisi muuttaa käsitystäni Jumalan olemassaolosta. On kuitenkin asioita tai havaintoja, jotka aiheuttaisivat vakavan kolauksen omalle maailmankuvalleni:

1) Laboratoriossa (tai luonnossa) havaittu spontaani elämän synty eli kuolleen materian järjestäytyminen itsestään eläväksi.

2) Uusia toimintoja tai rakenteita koodaavien mutaatioiden löytyminen.

3) Uuden (proto)tähden löytyminen avaruudesta.

-Tähtien väitetään syntyvän tiivistymällä tähtien välisestä pölystä suurissa molekyylipilvissä (GMC). Tähtitieteilijöiden mukaan avaruudessa on useita äskettäin syntyneitä (newly ignited) prototähtiä, joita voidaan havaita infrapunateleskoopeilla. Koskaan ei kuitenkaan ole havaittu syntyneen uutta prototähteä kohtaan, jossa ei aiemmin ollut prototähteä (itsevalaisevaa kohdetta). Tähtien synty tai alkuperä tunnetaan huonosti ja jotkut tähtitieteilijät myöntävät tämän varsin avoimesti.

Huolimatta menestyksestä tähtien elämän ja kuoleman selittäjänä, kosminen evoluutio epäonnistuu eräässä perustavassa kysymyksessä. Se ei kykene selittämään tähtien alkuperää. /4/

4) Fuusioreaktion käynnistyminen prototähdessä.

- Prototähdestä tulee valmis tähti vasta, kun sen ytimessä käynnistyy fuusioreaktio. Fuusioreaktion käynnistymistä ei ole koskaan havaittu, eikä sitä voida käytännössä havaita. Prototähteä ei siis voida mitenkään erottaa valmiista tähdestä. (Siinä vaiheessa, kun sen väitetty kehitys on edennyt fuusion käynnistymisvaiheeseen).

5) Painovoiman toimintamekanismin löytyminen.

- Painovoiman toimintamekanismia ei tunneta, vaikka painovoimalle on kehitetty erilaisia selityksiä, esim. gravitonit (ei ole havaittu), massan aiheuttama avaruuden kaareutuminen (kehäpäätelmä).

Uskovaisten ja ateistien välistä suhdetta kuvaan itse seuraavasti: Sekopäät yrittävät opastaa eksyneitä sokeita. Sokeat eivät tiedä olevansa sokeita, saatikka eksyneitä, mutta kaikkein vähiten he haluavat opastusta sekopäiltä.

"Itsepetoksen räikeimpiä muotoja lienee transsendentaalinen illuusio. Siinä itsensä Korkeimman valituksi uskova ajattelee, että juuri hänelle on annettu lopullinen totuus. Valittu voi myös uskoa, että Korkein on antanut juuri hänelle tehtäväksi paljastaa ja repiä alas "eksyneiden" eli eri tavoin asioista ajattelevien "itsepetokset". /5/


Lähteet:

1. Lindeman, Marjaana & Aarnio, Kia (2006): Superstitious, magical, and paranormal beliefs: ...,         Journal of Research in Personality.

2. Louis Pasteur Sorbonnessa 1864.

3. Vastineeni Sundstömin lausuntoon.

4. Lada, Charles J. (2004): Star Formation in the Galaxy, An Observational Overview, Harvard-Smithsonian Center for Astrophysics, Cambridge.

5. Tiede 7/2006.

Tämä kirjoitus on pääosin laadittu vuoteen 2008 mennessä.

3 kommenttia:

  1. Klassisen kristinuskon mukaan kohtaamasi Jumala oli kuin olikin Jeesus, sillä he ovat saman kolminaisuuden osat yhdessä Pyhän Hengen kanssa. Raamattua, etenkin Uutta Testamenttia lukemalla ja hyvää raamatullista opetusta hankkimalla löydät yhteyden näiden välillä ja sinun on hyvä hankkiutua myös seurakuntayhteyteen, sillä siellähän meitä "karvakuonoja", evoluution ja muidenkin "virallisten totuuksien", epäilijöitä juuri on.

    VastaaPoista
  2. Kun ei tiedä jostakin asiasta riittävästi, syntyy helposti vääriä uskomuksia ja jopa kuvitelma, ettei kukaan muukaan tiedä.
    Maapallolla ei ollut vain hiekkaa, vaan orgaanisia yhdisteitä, joita syntyi alkuilmakehässä salamoiden ja tulivuorenpurkausten yhteydessä.
    DNA:ta vastaava, itsensä monistamiseen kykenevä RNA on saatu syntymään laboratoriossa matkimalla varhaisen maapallon olosuhteita.
    RNA toimii myös entsyyminä, joka pystyy valmistamaan proteiineja, joista varsinkin metalliatomiin yhdistyessään syntyy entsyymeitä, jotka pystyvät valmistamaan vitamiineja, jotka proteiineihin yhdistyessään muodostavat entsyymeitä, jotka pystyvät jälleen synnyttämään muita yhdisteitä.
    Elämän kehittymiseen ei tarvittu pitkää aikaa, vaan suuri määrä yhdisteitä, suuri määrä reaktioita, syntyi runsaasti erilaisia RNA molekyylejä ja entsyymeitä, jotka valmistivat tarvittavat aineet.
    Jokos alat heräilemään todellisuuteen? :)

    VastaaPoista
  3. Proteiinien lähtoaineita, aminohappojakin on valmistettu laboratoriossa matkimalla varhaisia olosuhteita.
    Alan tutkijana ei ole yhtään epäselvää, etteikö elämää ole syntynyt elottomasta luonnosta.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/RNA-maailma
    http://www.tekniikkatalous.fi/kemia/dnalla+ja+rnalla+ei+enaa+yksinoikeutta+elamaan++nyt+tulee+synteettinen+perimaaines+xna/a1033527
    https://www.avaruus.fi/uutiset/astrobiologia/elaman-syntya-mallinnettiin-laboratoriossa.html
    http://www.tiede.fi/keskustelu/39176/ketju/elaman_syntyminen

    VastaaPoista