tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kazakstanilaistutkijat: DNA:ssa voidaan tunnistaa suunnittelu


Kazakstanilaisten tutkijoiden mukaan DNA:ssa voidaan tunnistaa suunnittelu. Tutkimusraportti on julkaistu Icarus-tiedelehdessä.


Matemaatikko Vladimir I. shCherbak ja astrobiologi Maxim A. Makukov kirjoittavat, että geneettistä koodia ei voida selittää ns. luonnollisella syyllä, olipa se sitten darwinistinen, lamarkistinen tai kemiallisenergeettinen.

"[Geneettinen koodi] edustaa poikkeuksellisen luotettavaa älykkään viestin tallennusmenetelmää. Koska elämän synty [maapallolla] on edelleen ratkaisematon kysymys, niin elämän tarkoituksellista synnyttämistä ei voida sulkea pois."

"[Sen] tarkka järjestäytyneisyys täyttää informaatiosignaalin vaatimukset. Rakenteiden tarkkuus ja systemaattisuus  näyttävät olevan ennemminkin logiikan kuin satunnaisprosessin tuottamia (nollahypoteesi eli satunnaisuuteen perustuva evolutiivinen prosessi hylätään p-arvolla 10-13). Koodi on helposti tunnistettavissa keinotekoiseksi."

Tutkijoiden mukaan geneettisessä koodissa voidaan tunnistaa älyn tuottamaa semantiikkaa.

"Kaiken kaikkiaan koodissa itsessään voidaan tunnistaa älykkäitä piirteitä... mutta sen lisäksi siihen viittaa toteuttamistapa. Kaikki nämä seikat yhdessä viittaavat koodin keinotekoiseen alkuperään."

Älykkään suunnittelun-teorian kannattajat ovat jo pitkään olleet sitä mieltä, että geneettisen koodin ominaisuudet ovat parhaiten selitettävissä älykkäällä syyllä. Nyt nämä näkemykset ovat levinneet myös ns. valtavirran tiedejulkaisuihin.

Tämä on yllättävä osoitus siitä, että tieteessä voi tapahtua kehitystä suuntaan, jota vallitseva naturalismiin sitoutunut tiedeyhteisö on kaikin keinoin pyrkinyt välttämään. Rakkikoiruli jää mielenkiinnolla seuraamaan sitä, miten kazakstanilaistutkijoiden päätelmät otetaan vastaan. Ehkä ne vain lakaistaan maton alle: hys, hys!




Lähde:

http://www.evolutionnews.org/2013/03/a_wow_signal_of069941.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti