sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Evoluutiotarinat on kerrottava kokonaisina, jotta ne menisivät jakeluun


Michigan State yliopiston tutkimuksen mukaan opiskelijat oppivat paremmin selittämään ja kuvaamaan evoluution toimintaa, mikäli heille opetettiin kokonaisia evoluutiotarinoita. Tutkimus on julkaistu BioScience-tiedelehdessä.


Kehitysopin mukaan kalat nousivat kuivalle maalle ja ryhtyivät sammakkoeläimiksi (tai ainakin ne, joilta muodonmuutos onnistui). Tämän tarinan muistaminen auttaa ymmärtämään evoluution toimintaa ja opettamaan sitä muille.

Monilla opiskelijoilla on vaikeuksia ymmärtää se selittää kuinka evoluutio toimii. Etsiessään parempia keinoja evoluution opettamikseksi Michigan State yliopiston tutkijat ovat sepittäneet kokonaisia evoluutiotarinoita alkaen mutaatioista aina populaatiotasolle asti. Tutkijat, Peter J.T. White, Merle K. Heidemann ja James J. Smith liittivät kaksi kokonaista evoluutiotarinaa molekyylibiologian oppikurssiin ja testasivat opiskelijoiden osaamista. Kokonaisen evoluutiotarinan sisäistäneet opiskelijat osasivat paremmin selittää evoluution toimintaa.

Tieteellinen tieto on taas lisääntynyt. Nyt me tiedämme kuinka evoluutiota pitäisi opettaa, jotta opiskelijat oppisivat sen paremmin. Mutta lisääkö tämä myös evoluutioon uskovien ihmisten määrää?

Entä kuinka paljon evoluution oppimiseen vaikuttaa se uskooko siihen vai ei? Karvakuono on kuullut erittäin hyvin biologiassa menestyneistä oppilaista, jotka eivät ole siihen uskoneet. Tämä olisi ihan mielenkiintoinen tutkimusaihe.


Lähde:

http://esciencenews.com/articles/2013/06/15/teaching.complete.evolutionary.stories.increases.learning

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti