lauantai 15. kesäkuuta 2013

Vastine Valtaojan viimeiseen


Vastineeni Valtaojan viimeiseen viestiin.

Huomaan, että olen siis epäonnistunut kahden hyvin erilaisen maailmankatsomuksellisen ideologian välisessä ajatustenvaihdossa, johon todellakin pyrin, kuten professori Valtaojakin arveli. Olen johdatellut keskustelua määrittelemällä sanat ja niiden merkitykset sekä olen ollut huono kuuntelija. Rakentavaa ja molempia osapuolia kunnioittavaa keskustelua sellainen käytös ei ainakaan edistä.

En ole kuitenkaan tarkoituksellisesti toiminut Valtaojan kokemalla tavalla. Mikäli Valtaojan kokemus on myös objektiivinen totuus, niin silloin jostain syystä keskustelu on ajautunut kiville. En osaa varmuudella sanoa mistä tämä johtuu. Arvelen kuitenkin, että taustalla ovat keskustelijoiden syvät näkemyserot todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Uskon myös, että molemmat keskustelijat ovat varsin vakuuttuneita siitä, että juuri heidän näkemyksensä on se, joka on lähinnä totuutta. (Voimme kaiketi olettaa, että tässäkin asiassa on olemassa muuttumaton totuus, jota ainakin jotkut ihmiset kovasti yrittävät tavoitella tai kokevat jopa löytäneensä sen). Kysymys todellisuuden perimmäisestä luonteesta ei ole mikä tahansa "tietovisailu", vaan varmasti merkittävin älyllinen ongelma, jonka eteen ihminen voi joutua. Voiko tämän ongelman ratkaista pelkästään järjen ja logiikan avulla? Vaikka se olisi mahdollista, niin voiko vastaus olla vaikuttamatta ihmisen tunteisiin eli tietoisuuden niihin alueisiin, jotka jäävät järjen ja logiikan ulkopuolelle? Uskon, että tämä vastaus vaikuttaa ihmiseen hyvin kokonaisvaltaisesti, jolloin ihmisen toiminta tähän kysymykseen liittyvissä vuorovaikutustilanteissa saattaa saada sellaisia piirteitä, jotka muissa ns. triviaaliyhteyksissä (kassajonon vetävyyden arviointi, joka aina menee pieleen!) eivät ilmene. On siis mahdollista, että oma käsitykseni todellisuudesta on vaikuttanut tapaani käydä tätä keskustelua. Tällöin täytyy kuitenkin olla mahdollista, että myös professori Valtaojan käsitykset todellisuudesta ovat vaikuttaneet hänen kokemukseensa tämän keskustelun luonteesta.

Olipa syyt tai syyllisyydet kuinka tahansa, niin tämä kokemus on opettanut ainakin sen, että keskustelu todellisuuden perimmäisestä luonteesta on varsin hankalaa silloin kun keskustelijoiden näkemykset ovat kaukana toisistaan.

Yritin vastauksessani selvittää mitä tarkoitan "potentiaalierolla". Tarkoitan sillä siis minkä tahansa fysikaalisten suureiden välistä eroa, joka 1) pyrkii tasoittumaan (termodynamiikan toisen päässäännön mukaisesti), ja joka siis 2) aiheuttaa havaittavan luonnollisen prosessin. (Tämä prosessi etenee aina tiettyyn suuntaan, jonka toinen pääsääntö ennustaa). Tämän perusteella lämpötilaero on "potentiaaliero", koska havaitsemme lämmön (energian) siirtyvän korkeammasta lämpötilasta alhaisempaan. (Tämä on eräs niistä kokemusperäisistä havainnoista, joiden perusteella toinen pääsääntö on muotoiltu). Yleisesti voidaan siis sanoa, että maailmassa erilaiset potentiaalierot pyrkivät tasoittumaan eli potentiaalieroja sisältävät systeemit kehittyvät kohti tasapainotilaa (jossa potentiaalieroja ei ole). Tämä voidaan nähdä myös maailman kehittymisenä yksinkertaisemmaksi. Kaksi eri lämpötilassa olevaa kappaletta on monimutkaisempi järjestelmä kuin samassa
lämpötilassa olevat kappaleet.

En näe, että määrittelisin tässä asioita omaan maailmankuvaani sopiviksi, vaan koen vain kuvaavani maailmaa sellaisena, kuin sen havaitsen.

Termodynamiikan sulkeminen pois jostain havaittavan maailman osasta on mielestäni ainakin rohkea ja hyvin epätavallinen idea. Termodynamiikka on osa fysiikkaa ja samalla osa fysiikan lakeja.  Julistamalla joku osa maailmankaikkeudesta termodynamiikasta vapaaksi vyöhykkeeksi on sama kuin julistaisi osan maailmankaikkeutta fysiikan laeista vapaaksi vyöhykkeeksi. Mihin tämä johtaa? Koska meillä on fysiikan laeista vapaa vvyöhyke, niin silloin meillä täydellinen valta käyttää mielikuvitustamme selittämään tämän vyöhykkeen tapahtumia ja ominaisuuksia. Mieleisen maailmankuvan muodostamisen kannalta tilanne on tietenkin varsin optimaalinen, mutta mikäli joku uskoo fysiikan lakien olevan läsnä kaikkialla ja jatkuvasti, niin hänellä on varmasti vaikeuksia hyväksyä tällaista ajatusta.

Tähden synty on ongelmana. Tähden synnyn (tai syntyprosessin käynnistymisen) selittäminen tähdellä kuulostaa itsensä nostamiselta vetämällä itseään tukasta. Väistämätön kvanttifluktuaatio kuulostaa hienolta ja uppoaa varmasti kansaan kuin kuuma veitsi voihin, mutta miksi meillä olisi tämä väistämätön kvanttifluktuaatio (tasapainosta pois siirtyminen)? Tähti on huomattavan paljon pois tasapainosta keskivertoavaruuden kanssa. Tasapainosta pois siirtyminen (kvanttifluktuaatio) selittää suuren epätasapainon syntymisen. Epätasapaino ruokkii epätasapainoa, vaikka arkikokemuksen mukaan epätasapaino johtaa tasapainoon.

Professori Valtaoja näyttää pitävän kylähulluina niitä, jotka eivät ole samaa mieltä hänen kanssaan maailman perimmäistä luonnetta koskevissa kysymyksissä. Tämä tuntuu hieman omituiselta. Tiedettä kuvataan usein instituutioksi, jonka piirissä ei ole muuttumattomia totuuksia. Tiede ainakin joidenkin havaitsijoiden mielestä kylläkin pyrkii etsimään totuutta, mutta tieteellinen totuus on vain hyvin perusteltu uskomus, jota voidaan aina tarpeen tullen muuttaa. Käytännössä tämän pitäisi merkitä sitä, että tieteellisestä totuudesta voi yhtä aikaa olla olemassa erilaisia versioita, jotka kilpailevat keskenään. Kilpailevien versioiden kannattajilla ei pitäisi olla mitään syytä tehdä arvioita toistensa persoonan ominaisuuksista. Arvioita pitäisi tehdä vain erilaisten tulkintojen ja argumenttien uskottavuudesta.

Valtaojan persoonaan kohdistuvan arvioinnin voisi tulkita merkitsevän sitä, että Valtaoja tietää mikä on totuus. Ja koska järkevän ja riittävästi tietoa omaavan ihmisen ainoa looginen mahdollisuus on uskoa Valtaojan totuuteen, niin silloin niiden, jotka eivät siihen usko, täytyy olla hulluja.

Valtaojan ajattelu on loogista. Vain hullu voi kieltää tai jättää huomiotta tieteelliset havainnot ja tulkinnat. Mutta pitämällä toisinajattelijoita hulluina, Valtaojan on ensin täytynyt nostaa itsensä norsunluutorniin tieteellisen tulkinta-avaruuden yläpuolelle. Norsunluutornistaan hän julistaa löytämäänsä totuutta ja arvioi siinä samalla muita ihmisiä (alamaisiaan).

Rakentavan keskustelun kannalta ongelmallista on norsunluutornin korkeus. Sieltä käsin on hieman hankalaa käydä dialogia alamaisten kanssa. Kuuluvuus on perin huono.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti