lauantai 18. marraskuuta 2017

Huonoa suunnittelua


Ateistiystäväni Pekka (nimi mahdollisesti muutettu) on esittänyt, että ihminen ei voi olla suunniteltu, koska syödessä on tukehtumisriski. Ystäväni mukaan vain (älytön) evoluutio voi tuottaa tällaisen epätäydellisen konstruktion. Mutta onko ihmisen anatomia todella niin huonoa suunnittelua että se kumoaa suunnitteluidean?


Onko ihmisen kurkun anatomia huonosti suunniteltu?

Ystäväni kertoi kysyneensä tästä asiasta "useilta järkeviltä ihmisiltä" ja lähes kaikki olivat sitä mieltä, että syömiseen liittyvän tukehtumisriskin vuoksi ihminen on huonosti suunniteltu. Älykäs suunnittelija ei siis missään tapauksessa suunnittelisi sellaista rakennetta.

Miten pääsemme tästä tukehtumisriskistä eroon? Erotetaan henkitorvi ja ruokatorvi toisistaan erillisiksi kanaviksi. Nyt ruoka voi mennä vain vatsalaukkuun eikä mihinkään muualle ja samoin ilma voi nenästä mennä vain keuhkoihin. Tämä ratkaisu ei kuitenkaan ole hyvä, koska menetämme puhekyvyn ja kyvyn imeä tai puhaltaa. Mikäli saisimme suuhumme jotain pahanmakuista tai jopa vaarallista ainetta, emme voisi sylkäistä sitä pois. Voisimme vain kielen ja huulien avulla yrittää työntää sitä ulos suusta. Tämä olisi hidasta ja työlästä. Lisäksi tukehtumisriski vain kasvaisi. Tukehtuisimme tavallisen nuhakuumeen aiheuttamaan nenän tukkoisuuteen. Eikä "mykkäkoulukaan" olisi kovin kiva asia. Alkuperäinen on siis parempi kuin tämä "paranneltu" versio.

Joudumme siis palaamaan suunnittelupöydän ääreen. Tukkoisen nenän aiheuttama tukehtumisriski ja puhekyvyn menetys ovat niin vakavia ongelmia, että ne on jotenkin hoidettava. Nenän lisäksi olisi ilmalle oltava joku vaihtoehtoinen kulkureitti, jota nuhakuume ei voi tukkia. Suu tai joku sen kaltainen olisi hyvä, koska se on käytännössä osoittautunut toimivaksi. Mutta koska nyt olemassa oleva suu on varattu vain syömiseen, tarvitsemme toisen suun tai sen kaltaisen elimen varailmanottoaukoksi ja puheen tuottamiseen. Toisen suun laittaminen päähän vaatisi isomman pään ja muitakin muutoksia. Toinen suu pitäisi yhdistää nenään ja keuhkoihin. Käytännössä meillä olisi kaksi suuta, joista toisella vain syötäisiin ja toisella tuotettaisiin puhe ja se toimisi varailmanottoaukkona.

Mutta syöminen suulla johon ei ole yhdistetty palkeita (eli keuhkoja) ei olisi niin mukavaa. Emme voisi imeä mehua pillillä tai ryystää kuumaa kahvia lautasen reunalta. Emmekä sylkeä hedelmien siemeniä lattialle (jos on ostettu vähemmän mutatoituneita hedelmiä). Syömäsuuhun olisi siis liitettävä palkeet eli jonkinlaiset keuhkojen kaltaiset elimet, jotta saisimme syömistapahtumasta nautittavamman. Toiset keuhkot tekisivät anatomiastamme entistä monimutkaisemman. Kaksi suuta ja kahdet keuhkot ei tunnu järkevältä, vaikka pääsisimme syömisen aiheuttamasta tukehtumisriskistä eroon.

Mikäs siis neuvoksi? Karvakuonolla ei ole toimivaa ratkaisua tähän vaihtoehtoisen anatomian ongelmaan, joten alkuperäinen on edelleen parempi.

Kun suunnittelija etsii ratkaisua johonkin ongelmaan, on hänen aina otettava huomioon erilaiset reunaehdot, fysikaaliset rajoitteet ja teknisten yksityiskohtien painoarvoerot. Ongelman paras kokonaisratkaisu ei tarkoita sitä, että ratkaisun jokainen yksityiskohta olisi optimaalisin mahdollinen. Ratkaisu on kokonaisuudessaan eli kaikki seikat huomioiden optimaalisin.




torstai 26. tammikuuta 2017

Maailman kehityksen suunta


Maailma ei ole pysyvässä olotilassa vaan jatkuvassa muutoksessa. Maailmassa tapahtuu kehitystä eli evoluutiota, mutta mikä tai millainen on tämän kehityksen suunta? Onko se rakentava vai purkava, positiivinen vai negatiivinen?


Kehitysoppi [laajasti sovellettuna] on vallitseva maailmaa selittävä ideologia. Sen mukaan maailma on syntynyt alkuräjähdyksessä. Sen jälkeen kehittyivät planeetat, tähdet ja galaksit. Ainakin yhdelle planeetalle kehittyi monimuotoinen elämä ja luova äly.

Tämän kehitysopillisen maailmanselityksen valossa näyttäisi siltä, että maailman kehityksen suunta olisi positiivinen. Maailma on saanut alkunsa tyhjästä (jotain on enemmän kuin ei mitään). Maailma on järjestäytynyt (tähtijärjestelmät) ja maailmaan on syntynyt informaatiota (DNA) ja erittäin monimutkaisia rakenteita (solu).

Mutta onko maailman kehityksen suunta todella rakentavan positiivinen? Mitä tieteen havainnot kertovat maailman kehityksen suunnasta?

Tieteen havainnot eivät tue kehitysopillista näkemystä maailman kehityksen suunnasta. Havaintojen mukaan maailman kehitys on pikemminkin negatiivinen ja purkava kuin positiivinen ja rakentava.

Seuraavassa on lista havainnoista, joihin tämä arvio maailman kehityksen suunnasta perustuu.

    1. Planeettojen magneettikenttä heikkenee 

    Maan magneettikenttä heikkenee n. 5% vuosikymmenessä. Mikäli heikkeneminen jatkuu nykyisellä vauhdilla, Maan magneettikenttä häviää alle tuhannessa vuodessa.

    Merkuriuksen magneettikentän oletetaan olleen muinoin paljon vahvempi kuin nykyään. Tämä tarkoittaa sitä, että myös Merkiuksen magneettikenttä heikkenee.


    2. Maan pyörimisnopeus hidastuu

    Maan  vuorokausi pitenee 1,78 ms [millisekunti] vuosisadassa. Tämä voi tuntua pieneltä määrältä, mutta se tarkoittaa sitä, että 2740 vuodessa tasaisesti käyvä kello on 6 tuntia edellä aurinkoaikaa.


    3. Ihmisen perimään kertyy mutaatioita

    Tällä hetkellä tunnetaan lähes 200 000 ihmisessä sairauksia aiheutavaa mutaatiota. Uusia mutaatioita löydetään n. 10 000 vuosittain. Jokaisen sukupolven lapsilla on n. 150 mutaatiota enemmän kuin vanhemmillaan. Tämä lisää perinnöllisten sairauksien määrää. Maailmassa syntyy vuodessa 400 000 lasta, joiden kehityshäiriön aiheuttaa sellainen uusi mutaatio, jota ei ole kummallakaan vanhemmalla.
    Ihmisen perimä on rappeutumassa eikä sitä voida estää.


    4. Tähdet kuolevat

    Tähtien kuolemia havaitaan ja niistä on merkkejä avaruudessa. Kehitysopin mukaan uusia tähtiä syntyy koko ajan, myös omassa linnunradassamme. Uuden tähden syntymää ei ole kuitenkaan koskaan havaittu, vaikka avaruudessa kerrotaan olevan tähtien syntyalueita. Uusien tähtien synty jää uskon varaan toisin kuin tähtien kuolema tai tuhoutuminen.


    Maailman kehitys ei voi samaan aikaan edetä kahteen eri suuntaan, positiiviseen ja negatiiviseen. Mutta onko maailman kehityksen suunta joskus voinut muuttua? Se on hyvin epätodennäköistä, koska silloin myös luonnonlakien olisi täytynyt muuttua. 
    Todennäköisin vaihtoehto on se, että maailma ei ole koskaan kehittynyt positiiviseen suuntaan, vaan että se on asetettu kehittyneeseen tilaan. Tämän jälkeen maailman kehitys on edennyt siihen suuntaan, johon se on mahdollista. Yllä oleva havaintolista osoittaa kehityksen suunnan.
    Tämä tarkoittaa sitä, että kehitysopillinen maailmanselitys on virheellinen eli se perustuu vain kuvitteluun ja toiveajatteluun.


tiistai 24. tammikuuta 2017

80 miljoonaa vuotta vanhaa dinosauruksen kollageenia


Pohjois-Carolinan Valtion yliopiston (North Carolina State University) tutkijat ovat vahvistaneet, että Brachylophosauruksesta eristetyt näytteet sisältävät 80 miljoonaa vuotta vanhaa kollageenia. Havainto edelleen vahvistaa sen, että orgaaniset molekyylit voivat säilyä kymmeniä miljoonia vuosia pidempään kuin aikaisemmin on oletettu.

Brachylophosaurus canadensis-dinosauruksen fossiloitunut sääriluu, josta kollageenia löydettiin. (NCSU).

Tutkijatohtori (postdoc) Elena Schroeter ja professori Mary Schweitzer yhdessä Pohjois-Carolinan Luonnotieteellisen Museon (North Carolina Museum of Natural Sciences) kanssa halusivat vahvistaa alkuperäisen dinosauruskollageenilöydön vuodelta 2009. Varmistamalla huolellisesti näytteiden puhtauden ja käyttämällä uusinta massaspektrometriteknologiaa he kykenivät varmuudella osoittamaan, että 80 miljoonaa vuotta vanha Brachylophosaurus canadensis-fossiili sisältää alkuperäistä kollageenia. Tämä havainto osoittaa, että orgaaniset molekyylit voivat säilyä paljon pidempään kuin on aikaisemmin oletettu.

"Tarkoituksemme on rakentaa vakaa tieteellinen perusta, jota muut tieteentekijät voivat käyttää fossiiliaineistoa tutkiessaan," Schweitzer kertoo. "Olemme osoittaneet, että nämä [orgaaniset] molekyylit voivat säilyä. Nyt muille tutkijoille kysymys - miksi ne säilyvät - saattaa olla tärkeä."

Mary Schweitzerin muille tutkijoille ehdottama kysymys ei ole ihan huono. Siis miksi orgaaniset molekyylit voivat säilyä kymmeniä miljoonia vuosia, vaikka niiden yleensä havaitaan hajoavan hyvin nopeasti?! Me löydämme hyvin harvoin edes satoja vuosia vanhaa orgaanista materiaalia, ellei se ole haututunut suohon tai ikijäähän.

Vastaus tähän kýsymykseen riippuu aikalailla vastaajan käsityksestä todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Onko maailma ja elämä todella miljardeja vuosia vanha ja onko dinosauruksen kollageeni todella säilynyt kymmeniä miljoonia vuosia?! Vai vain joitakin tuhansia vuosia.



Lähde:

https://news.ncsu.edu/2017/01/schroeter-collagen/

lauantai 21. tammikuuta 2017

Evoluutiolta poistettiin umpilisäke


Umpilisäke on ollut eräs tunnetuimmista evoluution todisteista. Sitä on pidetty tarpeettomana surkastuneena jäänteenä. Uusi tutkimus on kuitenkin osoittanut, että umpilisäke on erittäin tarpeellinen elin, joka toimii suolistobakteerien varasäiliönä. Tämä uusi tieteellinen tieto poistaa umpilisäkkeen evoluution todisteista.

Umpilisäke on vasemmalla oleva pieni punainen "mato". (Wikipedia).

Umpilisäke on kuulunut surkastumiksi kutsuttuihin evoluution todisteisiin. Nyt tämä todisteryhmä on menettänyt yhden jäsenensä. Umpilisäke on poistettu tästä joukosta.

Seuraavassa on muutamia tieteen evoluutiohistoriaan jääviä kuvauksia umpilisäkkeestä:

"Surkastuneet elimet eli surkastumat ovat evolutiivisessa kehityksessä tehtävänsä menettäneitä elimiä tai niiden osia. ---  Surkastuneita elimiä eli rudimentteja on ihmiselläkin useita. Niistä tunnetuin on esim. umpisuolen matomainen lisäke eli umpilisäke." (Portin & Vuorisalo 2008: 68).

"Monet näistä ovat tarpeettomina surkastuneet pieniksi. Umpisuoli ja umpilisäke ovat tällaisia jäänteitä." (Bargum & Kokko 2008: 168).

"Umpilisäke --- on jäänne, sillä se ei enää palvele sitä tarkoitusta, jota varten se kehittyi. Miksi meillä siis on se edelleen? Emme tiedä vastausta." (Coyne 2011: 93)

Kehitysopin kannalta on tietysti hieman noloa, että sitä pönkittävä todiste joudutaan hylkäämään. Mutta näinhän tiede kehittyy. Uusi ja tarkempi tieto korvaa vanhan ja virheellisen tiedon. Kehitysopin tapauksessa asiaa ei voida kuitenkaan kuitata olankohautuksella. Tässä tapauksessa kehitysopin pahin ongelma ei ole se, että todiste osoittautuu epäkelvoksi. Paljon pahempi ongelma on se miksi umpilisäkettä ylipäätään oli tarpeen käyttää evoluution todisteena?

Petter Portinin ja Timo Vuorisalon mukaan evoluutioteoria on "niin hyvin varmennettu kuin biologinen teoria vain voi olla." (Portin & Vuorisalo 2008). Jerry Coyne puolestaan toteaa, että "todistusaineisto ei saata darwinismia epäilyksen alaiseksi, vaan tukee sitä täydellisesti." (Coyne 2011: 10)

Mikäli evoluutio on niin totta kuin Portin, Vuorisalo ja Coyne antavat ymmärtää, niin miksi sitä on todisteltu vain mielikuvitukseen perustuvalla todisteella? Eikö parempia todisteita ole ollut saatavilla? Entä kuinka moni muu "hyvin varmennetty" tai "täydellinen" todiste on laadultaan umpilisäkkeen tasoa?

Katja Bargum ja Hanna Kokko puolestaan arvostelevat älykkään suunnittelun teoriaa, joka tarjoaisi vaihtoehtoisen selityksen umpilisäkkeelle. Älykäs suunnittelija osaisi ennakoida umpisuolen tarpeen vakavan suolistoinfektion tapauksessa ja siten mahdollistaa yksilön paranemisen.

Silti Bargum ja Kokko toteavat, että "ID-oppi ei nimittäin esitä loogista rakennelmaa, johon uudet palapelin palat sopisivat eikä tarjoa yhtäkään ennustetta." (Bargum & Kokko, 2008, s. 160).

Uutena palapelin palana meillä on nyt umpilisäke, joka on osoittaunut erittäin tarpeelliseksi. Eikä voida sanoa, että kehitysoppi selittäisi umpilisäkkeen paremmin kuin älykäs suunnittelu? Ainakin kehitysopin antama selitys (ja ennuste) meni pahasti metsään!

Entä kuinka kehitysoppiin uskovat sitten ottavat tämän uuden tiedon vastaan? He suorittavat ns. takinkäännön eli ryhtyvät älykkään suunnittelun kannattajiksi. Tosin hienovaraisina he eivät suoraan käytä näitä samoja termejä, vaan pitäytyvät oman ideologiansa tarjoamassa termistössä. Evoluutio onkin kehittänyt umpilisäkkeen tarkoituksella.



Lähteet:

Bargum, Katja & Kokko,Hanna (2008): Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä. WSOY

Coyne, Jerry (2011): Miksi evoluutio on totta. Vastapaino

Portin, Petter & Vuorisalo, Timo (2008): Evoluutio Nyt! Charles Darwinin juhlaa. Kirja-Aurora

perjantai 20. tammikuuta 2017

Termodynamiikka ja elämän synty; havaintoja tieteellisestä teorianmuodostuksesta


Termodynamiikan ja elämän synnyn ongelman yhteys liitetään useimmin toisen pääsäännön tulkintaan elämän syntyyn johtavissa tapahtumissa. Termodynamiikan ja elämän synnyn välistä yhteyttä voidaan lähestyä  toisestakin näkökulmasta, joka on empiiristen havaintojen vaikutus tieteelliseen teorianmuodostukseen.

Periaatekuva Millerin koelaitteistosta, jolla hän tutki elämän syntyä oletetun alkumaapallon olosuhteissa. (Wikipedia).

Sekä termodynamiikka että elämän synnyn ongelman moderni tutkimus ovat saaneet alkunsa 1800-luvun puolenvälin aikoihin. Termodynamiikan teorian muotoutumiseen vaikuttaneita tutkijoita olivat mm. Carnot, Joule, Meyer, Clausius ja Thompson (Lordi Kelvin). Elämän synnyn ongelmaa tutki samaan aikaan Louis Pasteur, joka 1860-luvulla kumosi alkusyntyopin (generatio spontanea).

Mitä yhteistä termodynamiikalla ja elämän synnyn ongelmalla on? Molempiin tieteenaloihin liittyy empiirisiä havaintoja sekä tieteellistä teorianmuodostusta.

Termodynamiikan perustan muodostavat kolme pääsääntöä:

I Pääsääntö: Energian häviämättömyyden laki

II Pääsääntö: Kertoo ns. luonnollisten eli spontaanien prosessien suunnan. Pääsääntö voidaan muotoilla lukuisin  eri tavoin, joka voidaan johtaa toisistaan. Yleisimpiä ovat muotoilut: "Eristetyn systeemin entropia voi vain kasvaa tai pysyä vakiona" sekä "Lämpö siirtyy aina lämpimämmästä kappaleesta kylmempään kappaleeseen."

III Pääsääntö: Absoluuttisessa nollapisteessä lämpöliike lakkaa ja puhtaan kiteen entropia on nolla.

Termodynamiikan pääsäännöt ovat aksioomia eli kokemusperäisiin havaintoihin perustuvia oletuksia. Esimerkiksi lämmön on aina havaittu siirtyvän spontaanisti kuumasta kappaleesta kylmään kappaleeseen. Termodynamiikan kohdalla kokeellisten havaintojen uskotaan luotettavasti kuvaavan todellisuutta, koska näiden havaintojen perusteella on muotoiltu kolme pääsääntöä (aksioomaa), joiden varaan termodynamiikan teoria on rakennettu. Monet tämän teorian sovellukset ovat osa arkipäiväämme: lämpövoimakoneet, lämpöpumput, jäähdytyskoneet jne. Kukaan ei liene tosissaan usko, että lämpö karkaisi jääkaapista ja kaappi tulisi entistä kylmemmäksi, vaikka mitään fysiikkaan perustuvaa estettä ei tälle tapahtumalle tunnetakaan.

Elämän synnyn ongelman kokeellisten havaintojen merkittävimmät tapahtumat ovat alkusyntyopin kumoaminen (Pasteur) sekä Millerin (1953) koe, jolla osoitettiin, että oletetussa alkumaapallon ilmakehässä ei synny spontaanisti elämää. Millerin kokeessa syntyi raseeminen seos, joka sisälsi mm. muutamia aminohappoja. Käytännössä Millerin kokeen tuotos oli myrkyllinen eikä olisi mitenkään voinut johtaa elämän syntyyn. Elämää ei ole syntynyt missään muussakaan sen jälkeen tehdyssä kokeessa.

On hyvin mielenkiintoista, että elämän synnyn ongelman tapauksessa, jolla on vähintään yhtä pitkä kokeellinen historia ja vähintään yhtä yksiselitteinen havaintohistoria, kokemusperäiset havainnot eivät ole johtaneet pääsääntöjen kaltaisten aksoomien muotoiluun. Tämä tarkoittaa sitä, että kokemusperäisten havaintojen ei uskota kuvaavan todellisuuden perimmäistä luonnetta ja siksi elämän spontaaniin syntyyn uskotaan edelleen.

Kokeellisesti ei ole voitu osoittaa, että elämää voisi jollakin ei-spontaanilla keinolla synnyttää, joka myös vahvistaa empiirisen havainnon: elämä ei synny itsestään (Ridderstad 2012). Miten tämä havainto vaikuttaa teorianmuodostukseen elämän synnyn ongelman tapauksessa? Tästä antaa viitteen Marianna Ridderstadin visio, jonka mukaan elämän synnyn ongelma voitaisiin ratkaista, mikäli elämä ensin saataisiin synnytettyä ohjatulla prosessilla. Tällöin elämän syntyyn johtaneet olosuhteet olisivat tiedossa, jolloin näiden tietojen avulla olisi mahdollista päätellä, kuinka elämä syntyy spontaanisti. Ridderstadin visio tarkoittaa käytännössä sitä, että ainoa tulos, jonka tieteellinen metodi tässä tapauksessa voi tuottaa on se, että elämä syntyy spontaanisti.

Vaikka elämää ei voisi syntyä spontaanisti, niin Ridderstadin visio tarjoaisi kiertotien tämän tosiseikan ohittamiseksi. Synnyttämällä elämän keinotekoisesti tutkijat voisivat "päätellä kuinka elämä syntyy spontaanisti." Tällöin todellisuuden kuvaus ei perustuisi todellisuuteen, vaan filosofisiin ideoihin.

Koska tiede on tässä sitoutunut ennakolta yhteen mahdolliseen vastaukseen, se tarkoittaa sitä, että ei ole olemassa edes periaatteellista empiiristä havaintoa, joka voisi osoittaa tämän vastauksen vääräksi. Tieteenfilosofi Karl Popperin mukaan teoria, jota ei voida millään havainnolla osoittaa vääräksi, ei ole tieteellinen.

Termodynamiikan tapauksessa kokeelliset havainnot ohjaavat teorianmuodostusta, mutta elämän synnyn ongelman tapauksessa näyttää siltä, että filosofinen ennakkokäsitys ohjaa teorianmuodostusta.

Mistä johtuu, että näiden kahden tieteenalan teorianmuodostus poikkeaa huomattavasti toisistaan? Pääasiallinen syy on se, että tieteelliseen teorianmuodostukseen vaikuttavat monet eri tekijät (Niiniluoto 1984, s. 242-243):
  1. Mielivaltaiset sopimukset
  2. Empiiriset löydöt, tosiasiat
  3. Hypoteettiset oletukset, yleistykset
  4. Yksinkertaisuustarkastelut
  5. Hedelmällisyystarkastelut
  6. Idealisoivat oletukset
  7. Metafyysiset ennakko-oletukset
Tämän perusteella on selvää, että ei ole olemassa mitään yksiselitteistä tieteellisen teorianmuodostuksen periaateohjelmaa, joka yhdenmukaisella tavalla tuottaisi tieteelliset teoriat. Jokainen tieteellinen teorianmuodostus on ainutlaatuinen tapahtuma, jota ohjaavat kulloinkin vallalla olevat yleiset tieteenfilosofiset käsitykset ja painotukset.

Elämän synnyn tapauksessa kokeellisten havaintojen saama alhainen painoarvo ja pitäytyminen niihin sopimattomassa - spontaania syntyä tukevassa - hypoteesissa, johtunee pääosin havaintojen yksinkertaisen tulkinnan filosofisista seurauksista. Mikäli elämä ei syntyisi spontaanisti, olisi vallitseva naturalistinen tiedekäsitys uhattuna. Ja samalla olisi uhattuna akateemisen "konsensuksen" käsitykset järkiperäisen ajattelun perusteista.

Vallitsevan naturalisten tiedekäsityksen valta-aseman jatkumisen ja sen varaan todellisuuskäsityksensä rakentavien mielenrauhan kannalta on siis suotavaa, että elämän syntyongelman tapauksessa kokeellisille havainnoille annetaan jatkossakin alhainen painoarvo, jolloin ne eivät pääse vaikuttamaan tieteelliseen teorianmuodostukseen.


Lähteet:

Ridderstad, Marianna (2012): Elämän synty avaruudessa on edelleen arvoitus, Tieteessä tapahtuu 1/2012

Niiniluoto, Ilkka (1984): Johdatus tieteen filosofiaan, Otava

torstai 19. tammikuuta 2017

Valikoituja evoluutiositaatteja


Valikoiduissa evoluutiositaateissa rakkikoiruli esittelee kehitysoppiin uskovien ajattelijoiden kirkkaimpia aikaansaannoksia, jotka murtavat inhimillisen älyn ja mielikuvituksen raja-aitoja.

Kyy on Suomessa elävä käärme. (YLE).

Mikko Haaramo:

"Käärmeet menettivät jalkansa, koska ne olivat vain tiellä eläimen liikkuessa lehtien ja kasvinkappaleiden seassa."



On erittäin epätodennäköistä, että mikään eläin kokisi tai olisi joskus kokenut raajojensa olevan liikkumisen tiellä. Vaikka joku eläin kokisi raajojensa olevan liikkumisen tiellä, niin on erittäin epätodennäköistä, että kyseinen eläinlaji tämän vuoksi menettäisi raajansa. Biologia ei tunne  yhtään sellaista tapausta. Evoluutio on täysin sattumanvarainen prosessi, joka ei osaa ennakoida tulevaa tai tähdätä johonkin päämäärään. Se ei myöskään ota huomioon eläimen tuntemuksia tai kokemuksia.

Kuinka eläin, jolla on jalat, voisi kokea niiden haittaavan liikkumista? Kuinka eläin siinä tapauksessa aikoisi järjestää liikkumisensa? Me kaikki voimme kokeilla raajatonta liikkumista asettumalla lattialle ja yrittämällä liikkua käyttämättä käsiä ja jalkoja. Miten sujuu? Paljon paremmin ei suju millään muullakaan eläinlajilla, jos raajat tehdään toimintakyvyttömiksi!

Miksi meillä ylipäätään on lehtien ja kasvinkappaleiden seassa jalkaisin liikkuvia eläimiä? Eivätkö niiden jalat ole "vain tiellä"?

Evoluution olisi myös täytynyt pystyä melkoiseen suoritukseen, jotta se olisi voinut toteuttaa Haaramon skenaarion käärmeiden alkuperästä. Jalallisen eläimen jalkojen olisi pitänyt surkastua ja samaan aikaan eläimelle olisi pitänyt kehittyä toimiva vaihtoehtoinen liikkumistapa. Miksi eläimen jalat olisivat surkastuneet? Olisiko eläin lopettanut niiden käytön, koska ne ovat "vain tiellä"? Miten eläin olisi liikkunut, jos se ei olisi käyttänyt jalkojaan? Kuinka eläin olisi voinut ylipäätään selvitä hengissä? Tapahtuiko muutos vähitellen vai kerralla? Jos muutos tapahtui vähitellen, niin kuinka eläin selviytyi, kun sillä ei ollut kunnolla toimivia jalkoja eikä toimivaa vaihtoehtoista liikkumismuotoa? Miksi nämä kaksi fysiologista muutosta olisivat edenneet samanaikaisesti kohti toivottua lopputulosta? (mutaatiot ovat satunnaisia). Kun otetaan huomioon lihasten, hermojen ym. muutosten tarpeen, tarvitaan lukematon määrä samanaikaisia yhteiseen päämäärään tähtääviä muutoksia eläimen fysiologiassa. Kuinka sattumaan perustuva prosessi voisi siitä selvitä? Vaikka muutos olisi tapahtunut kerralla, niin ongelma ei ole yhtään pienempi.

Käärmeiden ja muidenkin eläinten sekä ihmisen alkuperän selittämisessä on kehitysopilla yksinoikeus. Tämä ideologinen mandaatti antaa laajat valtuudet mielikuvituksen käytölle selityksiä laadittaessa. Käytännössä mikään selitys ei ole mahdoton tai järjetön. Kaikki kelpaa. Ainoa edellytys on se, että selitys pysyy naturalistisessa viitekehyksessä.

Mutta Ellan eikä kenenkään muunkaan silti tarvitse uskoa Mikko Haaramon selitystä käärmeiden alkuperästä. Ella ja kaikki muutkin voivat luottaa siihen, että käärmeet ovat aina olleet käärmeitä ja ne ovat aina voineet liikkua sulavasti lehtien ja kasvienosien seassa ilman jalkoja.



Lähteet:

Mikko Haaramon vastaus Ella Pyrhösen kysymykseen "Mistä dinosauruksesta kehittyi käärme?". HS Tiede, 30.12.2016