lauantai 21. tammikuuta 2017

Evoluutiolta poistettiin umpilisäke


Umpilisäke on ollut eräs tunnetuimmista evoluution todisteista. Sitä on pidetty tarpeettomana surkastuneena jäänteenä. Uusi tutkimus on kuitenkin osoittanut, että umpilisäke on erittäin tarpeellinen elin, joka toimii suolistobakteerien varasäiliönä. Tämä uusi tieteellinen tieto poistaa umpilisäkkeen evoluution todisteista.

Umpilisäke on vasemmalla oleva pieni punainen "mato". (Wikipedia).

Umpilisäke on kuulunut surkastumiksi kutsuttuihin evoluution todisteisiin. Nyt tämä todisteryhmä on menettänyt yhden jäsenensä. Umpilisäke on poistettu tästä joukosta.

Seuraavassa on muutamia tieteen evoluutiohistoriaan jääviä kuvauksia umpilisäkkeestä:

"Surkastuneet elimet eli surkastumat ovat evolutiivisessa kehityksessä tehtävänsä menettäneitä elimiä tai niiden osia. ---  Surkastuneita elimiä eli rudimentteja on ihmiselläkin useita. Niistä tunnetuin on esim. umpisuolen matomainen lisäke eli umpilisäke." (Portin & Vuorisalo 2008: 68).

"Monet näistä ovat tarpeettomina surkastuneet pieniksi. Umpisuoli ja umpilisäke ovat tällaisia jäänteitä." (Bargum & Kokko 2008: 168).

"Umpilisäke --- on jäänne, sillä se ei enää palvele sitä tarkoitusta, jota varten se kehittyi. Miksi meillä siis on se edelleen? Emme tiedä vastausta." (Coyne 2011: 93)

Kehitysopin kannalta on tietysti hieman noloa, että sitä pönkittävä todiste joudutaan hylkäämään. Mutta näinhän tiede kehittyy. Uusi ja tarkempi tieto korvaa vanhan ja virheellisen tiedon. Kehitysopin tapauksessa asiaa ei voida kuitenkaan kuitata olankohautuksella. Tässä tapauksessa kehitysopin pahin ongelma ei ole se, että todiste osoittautuu epäkelvoksi. Paljon pahempi ongelma on se miksi umpilisäkettä ylipäätään oli tarpeen käyttää evoluution todisteena?

Petter Portinin ja Timo Vuorisalon mukaan evoluutioteoria on "niin hyvin varmennettu kuin biologinen teoria vain voi olla." (Portin & Vuorisalo 2008). Jerry Coyne puolestaan toteaa, että "todistusaineisto ei saata darwinismia epäilyksen alaiseksi, vaan tukee sitä täydellisesti." (Coyne 2011: 10)

Mikäli evoluutio on niin totta kuin Portin, Vuorisalo ja Coyne antavat ymmärtää, niin miksi sitä on todisteltu vain mielikuvitukseen perustuvalla todisteella? Eikö parempia todisteita ole ollut saatavilla? Entä kuinka moni muu "hyvin varmennetty" tai "täydellinen" todiste on laadultaan umpilisäkkeen tasoa?

Katja Bargum ja Hanna Kokko puolestaan arvostelevat älykkään suunnittelun teoriaa, joka tarjoaisi vaihtoehtoisen selityksen umpilisäkkeelle. Älykäs suunnittelija osaisi ennakoida umpisuolen tarpeen vakavan suolistoinfektion tapauksessa ja siten mahdollistaa yksilön paranemisen.

Silti Bargum ja Kokko toteavat, että "ID-oppi ei nimittäin esitä loogista rakennelmaa, johon uudet palapelin palat sopisivat eikä tarjoa yhtäkään ennustetta." (Bargum & Kokko, 2008, s. 160).

Uutena palapelin palana meillä on nyt umpilisäke, joka on osoittaunut erittäin tarpeelliseksi. Eikä voida sanoa, että kehitysoppi selittäisi umpilisäkkeen paremmin kuin älykäs suunnittelu? Ainakin kehitysopin antama selitys (ja ennuste) meni pahasti metsään!

Entä kuinka kehitysoppiin uskovat sitten ottavat tämän uuden tiedon vastaan? He suorittavat ns. takinkäännön eli ryhtyvät älykkään suunnittelun kannattajiksi. Tosin hienovaraisina he eivät suoraan käytä näitä samoja termejä, vaan pitäytyvät oman ideologiansa tarjoamassa termistössä. Evoluutio onkin kehittänyt umpilisäkkeen tarkoituksella.



Lähteet:

Bargum, Katja & Kokko,Hanna (2008): Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä. WSOY

Coyne, Jerry (2011): Miksi evoluutio on totta. Vastapaino

Portin, Petter & Vuorisalo, Timo (2008): Evoluutio Nyt! Charles Darwinin juhlaa. Kirja-Aurora

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti