perjantai 19. lokakuuta 2018

Kari Enqvist ja aukkojen elämä


Kari Enqvist väittää kolumnissaan, että "älyllinen elämä voi syntyä nopeasti ja sattumalta." Kun tiedemies esittää jonkin väitteen, niin lähtökohtaisesti sille oletetaan olevan hyvät perusteet. Ilman kunnollisia perusteita väite on opinkappale eli dogmi, joka vain hyväksytään ajattelun lähtökohdaksi. 


Kosmologi Kari Enqvist. (Kuva: P. Sopanen/Yle)

Enqvistin mukaan "Jumala ei löydy koskaan sieltä minne kriittinen katseemme kohdistuu vaan lymyää tieteen aukkopaikoissa." Enqvist vertaa maapallon ulkopuolisen elämän etsintää ongelmineen "aukkojen Jumala"-käsitteeseen kutsuen etsintää "aukkojen elämäksi." Enqvist myöntää, että "tietomme elämän synnystä ovat vajavaiset, sillä esimerkkinä meillä on vain oma maapallomme", mutta silti hän esittää väitteensä ilman epäilyksen häivää.

Koska Enqvist ei kerro minkä Jumalan mentävän aukon kriittinen katseemme on täyttänyt, niin valitkaamme vaikkapa elämän synty, koska ainakin jotkut uskovaiset pitävät elämää Jumalan luomistyön tuloksena. Kohdistamalla kriittinen katseemme elämän syntyyn voimme verrata "aukkojen Jumalaa" "aukkojen elämään."

Maapallomme on esimerkki vain olemassa olevasta elämästä, ei elämän synnystä. Maapallon elämän alkuperä on siis ongelma, joka pitäisi ratkaista. Elämä itsessään ei ole todiste siitä, että se voi syntyä nopeasti ja sattumalta.

Elämän syntyä on tutkittu aktiivisesti ainakin 1800-luvulta (esim Pasteur) lähtien ja tutkimuksen kokeelliset tulokset ovat vakuuttavan yhteneväiset: missään kokeissa ei ole syntynyt mitään, mikä edes muistuttaisi elävää solua.

Vallitsevaa tilannetta kuvaa hyvin se, että oppikirjoissa edelleen esitellään Millerin ja Ureyn koelaitteistoa vuodelta 1953. Kokeessa syntyi mustaa ja myrkyllistä mönjää, joka sisälsi joitain aminohappoja. Mikäli olisi olemassa parempia tuloksia antavia uudempia koejärjestelyjä, niin niistä varmasti kerrottaisiin oppikirjoissa. Joudumme tyytymään varsin historialliseen oppimateriaaliin.
Kokeelliset havainnot eivät siis tue Enqvistin väitettä. Havaintojen perusteella meidän tulisi muotoilla elämän syntyä koskeva väite seuraavasti: "Elämä ei synny itsekseen sattumalta." Eikä kukaan voisi kritisoida sitä koetulosten perusteella. Kriittinen katseemme ei siis kykene poistamaan Jumalaa elämän synnyn aukosta.

Oikeastaan elämän syntyä ei voida käytännössä tutkia, koska sitä ei tapahdu. (Yhtä hyvin voitaisiin tutkia sitä kuinka älypuhelimet syntyvät itsekseen ja uskoa siihen, että niin voi tapahtua. Mutta vasta sitten, kun niin  tapahtuisi, itse tapahtumaa voitaisiin tutkia. Tai voisimme uskoa siihen, että lämpö siirtyy kylmästä kappaleesta kuumaan kappaleeseen ja tutkisimme niitä olosuhteita, joissa oletamme tämän ilmiön olevan mahdollinen. Vaikka mitkään havainnot eivät tukisi olettamustamme, niin me itsepäisesti pitäisimme siitä kiinni, koska olisimme ennakolta vahvasti sitoutuneet olettamukseemme.) Se ei kuitenkaan estä meitä spekuloimasta miten se mahdollisesti tapahtuisi tai väittämästä, että se voi tapahtua itsekseen. Tällöin kuitenkin etäännymme havainnoivasta luonnontieteestä ja siirrymme filosofian puolelle.

Ehkäpä havainnoiva luonnontieteellinen tutkimus (kohteena esim. fotosynteesi, typen fiksaatio tai immuunijärjestelmän toiminta) pitäisi selvemmin erottaa spekulatiivisesta tutkimuksesta, jossa tutkimuksen varsinainen kohde on vain mielikuvituksessamme. On myös syytä huomata, että tieteen Nobelit jaetaan yleensä havainnoivaa tutkimusta tekeville.

Kun ajattelun lähtökohta on naturalismi, ei elämän syntyä koskevalle väitteelle tarvita mitään perusteluja, eikä mikään määrä väitteelle vastakkaisia kokeellisia havaintoja tuota ongelmia väitteen totuusarvon arvioinnille. Elämän synty sattumalta on ainoa mahdollinen selitys elämän olemassaololle. Tämä vastaisi binäärilogiikkaa ilman nollia. Siinä olisi vain pelkkiä ykkösiä.