torstai 15. syyskuuta 2022

Suomalaisilla on vahva usko

Suomalaisista 82% uskoo Maan ulkopuoliseen elämään. Asia selvisi Ilta-Sanomien kyselytutkimuksessa, johon vastasi 40 000 henkilöä.

Miksi valtaosa suomalaisista uskoo Maan ulkopuoliseen elämään? Tai yleisemmin miksi ihminen uskoo asioihin, joita ei tieteen keinoin ole voitu todentaa? Miksi ihminen ylittää uskossaan tieteen tulosten asettamat esteet?

Maan ulkopuolisen elämän tapauksessa kyseessä on kahden esteen ylittämisestä, mikäli tällaista muotoilua voidaan käyttää. Ensimmäinen este on se, että elämän syntyä itsestään ei ole todennettu. Toisen esteen muodostaa se tosiasia, että Maan ulkopuolelta ei ole löydetty elämää.

Vaikka tässä on kyse on kahden esteen ylittämisestä, niin ilmeisesti ihminen voisi uskoa muodostaessaan ylittää myös kolmannen esteen tai kenties useampia esteitä. Onko uskon tiellä olevien esteiden määrällä jotain raja-arvoa, jonka kohdatessaan ihminen alkaa epäillä uskonsa mielekkyyttä? Ehkä sekin on tapaus- ja henkilökohtainen kysymys.

Tässä tapauksessa ihmisen uskon taustalla on naturalistinen todellisuuskäsitys, jota opetetaan ainoana oikeana todellisuuden jäsentämisen muotona peruskoulusta lähtien. Lapsille kerrotaan, että elämä voi syntyä itsestään jossakin lämpimässä lammikossa, kunhan vain tiettyjä elämän rakennuspalikoita on tarjolla. Tarinaa jatketaan ja täydennetään eksoplaneettahavainnoilla.

Loppu voidaan sitten jättääkin ihmisen mielikuvituksen varaan ja tulos on taattu. Valtaosa kansasta uskoo Maan ulkopuoliseen elämään vastoin tieteen tuloksia.


Lähde:

https://www.is.fi/menaiset/vapaalla/art-2000009068943.html

lauantai 3. syyskuuta 2022

Neptunuksen näkyminen kaudella 2022-2023

Neptunuksen paikan löytää helposti kiikarilla ja kaukoputkella itse planeetankin saa näkyviin. 

Neptunus näkyy syyskuussa iltayöstä itäkaakossa noin 20 asteen korkeudella Vesimiehen tähdistössä lähellä Vesimiehen ja Kalojen tähdistöjen rajaa. Planeetta on oppositiossa eli vastapäätä Aurinkoa 16.9., jolloin se näkyy etelässä noin klo 01. Neptunuksen kirkkaus on noin 7,8 magnitudia ja sen väri on siniseen vivahtava.

Neptunuksen paikantamisen voi aloittaa Vesimiehen tähdistön Zeta-, Eta-, Gamma-, ja Pii-tähtien muodostamasta kolmiomaisesta kuviosta (Kuvan 1 oikeassa yläkulmassa). Kuvio näkyy paljain silmin ja se mahtuu tavallisen kiikarin näkökenttään. Se on eräs "Onnellisten tähtien" ryhmistä ja se tunnetaan nimellä Sad el Achbia eli Onni telttojen. Siitä jatketaan vasemmalle alaviistoon Psi1-, Psi2- ja Psi3-tähtien muodostamaan kuvioon, joka on myös helppo paikantaa. Edelleen nuolien osoittamaa reittiä seuraten Neptunuksen paikka löytyy.
 

Kuva 1. Neptunuksen paikantamisen voi aloittaa Vesimiehen tähdistön Zeta-, Eta-, Gamma-, ja Pii-tähtien muodostamasta kolmiomaisesta kuviosta, joka on merkitty punaisella ympyrällä kuvan oikeassa yläkulmassa. Neptunus on kuvassa merkitty vihreällä ympyrällä.


Neptunuksen oikealla puolella on vinon salmiakin muotoinen tähtikuvio, joka on viimeinen taivasmerkki Neptunukseen johtavalla polulla (Kuva 2). Salmiakkikuvion kahden ylimmän tähden muodostama linja osoittaa melko suoraan Neptunukseen. Lisäksi samalla linjalla Neptunuksen vasemmalla puolella on Neptunuksen kanssa samaa kirkkausluokkaa oleva tähti (HD 222878) sekä tämän vasemmalla puolelle kirkkaampi 20 Piscium-tähti, joita voidaan käyttää myös apuna Neptunuksen tunnistamisessa. Syksyn aikana Neptunus liikkuu länteen eli kohti salmiakkikuviota ja marraskuussa se siirtyy salmiakkikuvion sisään, jolloin sen paikantaminen helpottuu entisestään. Joulukuussa planeetan liike länteen pysähtyy ja kääntyy liikkeeksi itäänpäin. Tammikuun alussa Neptunus poistuu salmiakkikuvion sisältä ja kevään aikana se jatkaa liikettään itäänpäin kohti 20 Piscium-tähteä.

Kuva 2. Neptunuksen oikealla puolella on salmiakkikuvio, jonka tähdet ovat hieman Neptunusta kirkkaampia (6,4 - 7,3 magnitudia). 20 Piscium-tähti on kuvan vasemmassa reunassa.

Mikäli et ensimmäisellä kerralla onnistu paikantamaan Neptunusta, niin ei kannata luovuttaa, vaan yrittää myöhemmin uudelleen. Kun paikalliset tähtikuviot alkavat tulla tutuiksi, onnistuu kohteen paikantaminenkin helpommin.


Lähteet:

Tähtikartat: Stellarium Web

Kalaja, Pentti (1972): Tähtitaivaan kartasto, WSOY, Helsinki

Yliopiston almanakka 2022, Helsingin yliopisto, Ajasto.

Tähtikarttojen muokkaus IrfanView ja Paint.