sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Uranuksen näkyminen kaudella 2022-2023

Uranus näkyy marras- joulukuussa illalla itäkaakossa ja tammi- helmikuun vaihteessa etelässä. Planeetta on Oinaan (Aries) tähdistössä ja sen löytää helposti kiikarilla.

Uranuksen etsintä kannattaa aloittaa Oinaan kirkkaimmista tähdistä. Hamal-tähden oikealta puolelta alkaa vasemmalle alaviistoon johtava kolmen himmeämmän tähden jono, jonka suunta osoittaa hieman Uranuksen oikealle puolelle. Jono alimmainen tähti on Theta Arietis. Toinen kutakuinkin Uranukseen osoittava linja saadaan Sheratanista Theta Arietiksen kautta kulkevalta suoralta. Kuva 1.


Kuva 1. Oinaan kirkkaimimista tähdistä Uranuksén suuntaan osoittavia linjoja, joita voi käyttää apuna Uranuksen paikannuksessa.

Uranus on marraskuussa lähellä tähteä HD18144 (Kuvassa 2 tähti on aivan Uranuksen kyljessä kiinni vasemmalla.) ja se liikkuu loppuvuoden aikana länteenpäin. Vähän ennen joulua planeetta saavuttaa Pi- ja Sigma Arietis-tähtien välisen linjan. Tammikuun loppupuolella planeetan liike kääntyy itäänpäin. Tuolloin planeetta on noin puoli astetta em. linjan länsipuolella. Helmikuussa Uranus on linjalla uudestaan ja se jatkaa liikettään itäänpäin kevään ajan. Kuva 2.

Joulukuun 5. päivä Kuu peittää Uranuksen illalla n. klo 19. Uranus on tuolloin Kuun itäpuolella suunnassa n. klo 10.

Kuu peittää Uranuksen myös 2.1. eli tammikuun alussa n. klo 0035, jolloin Kuun itäpuolella oleva Uranus jää Kuun valaisemattoman puolen taakse. Peitto kestää noin 55 minuuttia ja planeetta tulee esiin Kuun eteläpuolelta, joka on tuolloin valaistu.


Kuva 2. Uranus liikkuu loppuvuoden länteenpäin, kunnes liike kääntyy itäänpäin tammikuun lopussa. Sininen nuoli osoittaa Uranuksen liikkeen tammikuun loppupuolelle asti ja sininen ympyrä osoittaa käännepisteen, jossa planeetan liike kääntyy itäänpäin. Punainen viiva osoittaa Pi-ja Sigma Arietis-tähtien välisen linjan, jonka Uranus ylittää kaksi kertaa maaliskuuhun mennessä.

Marsin, Jupiterin ja Saturnuksen havainnoinnissa kiinnostuksen kohteena on se kuinka paljon yksityiskohtia planeetoista pystyy näkemään. Jupiterin ja Saturnuksen kuut ovat myös hyvä havaintokohde. Ulompien planeettojen - Uranus ja Neptunus - kohdalla mielenkiinto kohdistuu planeettojen liikkeeseen suhteessa tähtiin. Venuksen kohdalla mielenkiitoisinta on vaiheen erottaminen. Merkuriuksen havainnoinnin haastetta voi lisätä yrittämällä nähdä sen mahdollisimman lähellä Aurinkoa. Sama pätee myös Venukseen. Näin siis ainakin allekoiranneella.

Tähtikartat: Stellarium Web

Tähtikarttojen muokkaus IrfanView ja Paint.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti